TILTULAISEN KANSSA EVL UUSILLA SÄÄNNÖILLÄ KORKATTU

Vuoden reenit on sitten saaneet siunauksen. EVL uusilla säännöillä käytiin testaamassa Oulussa 29.10. Tuomarina Veijo Kinnunen
Täytyy sanoa, että ohjaajaa jännitti eniten se, miten pitää itse toimia. Youtubea katsottuna silmä kovana, muuten tosi hyvillä fiiliksillä lähdettiin, tosin paikallaolossa ja siinä istumisessa Tilta on taas luonut oman mielikuvaharjoitteensa eli Tiltan mielestä piilossa ollaan kahdestaan. On se vain jännä juttu, kun kaupan pihalla missä ihmiset kurvailee sen ohi ostoskärryjen kanssa, pienet lapset juoksee,auton ovet paukkuu niin Tilta istuu persaus kiinni maassa, häntä heiluen MUTTA kun koira on vieressä, on se merkki, että tää onSE juttu kun ollaan äipän kans piilossa. Hankalaksi tämän tekee itselle sen, kun en keksi mitään tehtävää, mitä se voisi suorittaa, niin kuin vanhojen sääntöjen AVO:ssa, jossa rakennettiin paikallaolo niin, että tehtävä on pitää pää maassa

Itse kisaan. EVL:ssä kisasi kolme koiraa ja me oltiin sitten kisattiin ekana. Paikallaolo paikalle mentäessä oikeastiin tiesin, että ei pysy istumassa. Tilta oli hirmuisessa vireessä. Sen koko olemus oli " hei me ollaan kisoissa, mahtavaa, pitkästä aikaa, kisoissa". Olihan se pysynyt siihen asti, kun vieressä oleva perro oli ollut sitä mieltä, että tämä riitti ja lähtenyt kävelemään. Tosin se jäi kehän sisäpuolelle, mutta Tilta tuli ihan piiloon asti, joten

Paikallaolot           munkkirinkilät

Seuraaminen          8,5

Tiltan seuraaminen oli hyvää, tiivistä, pientä aukeamista oli ollut, mutta pojot lähti siitä kun Tilta peruuttaa puoliksi istualleen JA OHJAAJA KÄÄNTYI VÄÄRÄÄN SUUNTAAN PERUUTTAESSA

Zeta                        munkki

Tämäkin menee sitten ohjaajan piikkiin. Tiltalta yksi väärä asento, MUTTA OHJAAJA KÄÄNTYI VASEMPAAN KUN PITI KÄÄNTYÄ OIKEAAN. Luulisi, että tämän ikäinen ihminen jo erottaisi oikean ja vasemman, mutta ei


Luoksetulo 8,5

Seisomisessa vähän lipui, muuten Tiltaksi hyvä

Ruutu 9

Oikaestaan en tiedä, mistä piste lähti, Tilta lähti eteen hyvin laukalla, pysähtyi hyvin käskystä ja ruutuun meno oli yhtä juhlaa, sekä liikkeen loppu

Ohjattu noutaminen  munkki

Kaikkea ei hoksaa reenatta eikä ajatella etukäteen, mutta opinpahan tästäkin kisasta ja tästä liikkeestä, että kaikkea mahdollista häiriötä pitää olla

Merkille meno täydellinen. Laukalla lähdetään ja seisominen merkin taakse suoraan. Arpa onni oli hakea oikea kapula. Merkiltä suora näköyhteys Tiltalla RUUTUUN, joka oli takanani,jonne Tilta sitten lähti. Annoin seiso-käskyn ja Tilta seisahtuu, käsky merkki ja sinne mennään, uusi lähetys kapulalle ja Tilta lähtee RUUTUUN, samat käskyt, merkille ja nouto käsky ja Tilta noutaa oikean, tuo laukalla, hyvä perusasento ja pito. Munkkihan siitä tuli, mutta tuomarin mielestä koira toimi loistavasti käskyille ja olisi halunnut antaa pisteitä, mutta säännöt on säännöt

Tunnistusnouto 10

Tuomarin mielestä 12 pisteen arvoinen suoritus. Tunnari kapuloita oli enemmän ja kuvio T-kirjaimen motoinen, Laukalla lähdetään, hyvä nenä työskentely, varma oman ottaminen ja laukalla tuodaan sivulle. Hyvä perusasento ja pito

Kauko-ohjaus munkki

Ensimmäisessä vaihdossa tepastelua, muuten hyvät siirrot.

Merkin kierto, pysähtyminen ja ohjattu noutaminen esteen yli hypäten 10

Tiltan lemppari liike. Ihan mieletön suoritus. 

Pistemäärä 165,5

Ihan mieletön fiilis jäi, vaikkei pisteillä juhlittukaan. Tuo paikallaolo kun saadaan vielä hiottua. Valitettavasti tällevuodelle ei päästy enää kisaamaan kun jäätiin niin kauas varasijoille, mutta ensivuonna tahkotaan ja kunnolla. Mulla on maailman iloisin ja hassuin Tilta

Valitettavasti ajattaa vain Kajaaniin halliin reenaamaan talvi aikaan, mutta hyvä reeniporukka siellä kannustaa startata toyota tulille

JA NIIN AMOSTA TULI MISS AMANDA

Tuo jälkimmäisen kutsumanimen keksi armas puolisoni sen jälkeen kun Amosta jäi hyvin miehistä eläinlääkärin pöydälle.
Kastroimista olin jo miettinyt pitkään ja hartaasti eli mikään päähänpisto se ei ollut. Sisälle merkkailu sekä hihnassa rähjääminen olivat ne päällimmäiset syyt. Tosin tuohon jälkimmäiseen syyhyn, niin kuin aikaisemmin olen kertonutkin liittyy negatiiviset kokemukset hihnassa. Tuota olenkin pohtinut, että olisinko mitenkään voinut estää tai toimia toisin, mutta ne tilanteet tulivat niin ennalta arvaamatta etten juurikaan kerennyt kissaa sanoa. Toki, olenhan yrittänyt muuttaa Amon käytöstä hihnassa, mutta voin sanoa, että se on haastavaa. Jos sinä saat koirasi hallintaan, edes jotenkuten niin voi olla, että vastaantuleva ei saakkaan. Joskus minusta tuntui kun lähdin Amon kanssa lenkille että olen aseistautunut kuin poliisiopiston Tackleberry, päästä varpaisiin, sillä ajatuksena oli ettei kukaan tai mikään enää hyökkää Amon päälle tai jos niin käy, puolustan omaani viimeiseen kikkarakarvaan.
Lenkitykset olenkin hoitanut niin, että Amon kanssa käydään kahdelleen ja kaksi muuta perrolaista sitten yhdessä. Positiivisia juttuja pitää etsiä näistäkin asioista
A. ihan kahdenkeskistä aikaa
B. pysyy omat linjat kurissa

Viimeinen niitti arkkuun Amon kastrointiin oli kun reenattiin paikallaoloa yhden ystäväni kanssa. Tavallisesti tämä nuori herra ei ole välittänyt juurikaan muista koirista reenikentillä, mutta nyt kaverini koiran ääntely nosti niin paljon painetta pienen miehen päähän, että Amo teki omat ratkaisunsa ääntelyn hiljentämiseksi. Tuon reaktion jälkeen Amo oli sitä mieltä, että paikallaolo voidaan aloittaa. Täysin rauhallisena, eleettömänä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Amo on koiristani eniten se joka pelaa ilmeillään. Sen olemus muuttuu "partiopojaksi ", rintakehä nousee ainakin pari astetta ylemmäksi ja silmät lukevat itseä kuin avointa kirjaa kun juttelet sille. Kyllä vain, juttelen tosi paljon koirilleni. Minne lähden, milloin tulen, mitä tehdään ja annan myös palautetta reeneistä. Analysoidaan niitä kovinkin intensiivisesti välillä. Esa väittää, ettei ne ymmärrä, mutta oon ihan toista mieltä, kyllä ne ymmärtää, ainakin joka toisen sanan, ne tärkeimmät.

Niin me sitten keskusteltiin kastroinnista tuon paikallaolo episodin jälkeen kotona keittiönpöydän ääressä. Kerroin Amolle että " nyt sitten varataan sinne eläinlääkäriin aika pallien poistoon ". Siinä se edessä istui, rintarottingilla, katsoa napitti silmiin ja melkeinpä veti käden lippaan ja sanoi, yes sir.

Leikkaus sujui hyvin ja paraneminen

Kotona, leikkauksen jälkeen

Jotenkin tunsin myös surua kun vein Amon kastroitavaksi. Olin halunnut itselleni uroksen ja nyt olen viemässä siltä ne maamerkit pois. Mutta siinä ressissä eläminen, puolin ja toisin ei ole pitemmän päälle hyväksi.

Leikkauksesta on nyt kulunut parisen kuukautta ja kokemukset ovat pelkkää plussaa. Sisälle merkkailut ovat jääneet kokonaan pois, hihnassa vastaantulevat koirat otetaan vastaan HUOMATTAVASTI  rauhallisemmin kuin ennen. Alussa sihistiin hampaitten välistä se tuttu perkele, mutta nyt osataan rauhoittua syömään herkut kädestä, huomioimatta millään tavalla vastaantulevia, tietinkin sillä varauksella että vastaantulevalla pysyy kuono kiinni. Tosin tähän rauhallisuuteen hihnassa uskon vasta kokonaan kun miljoonaseittemänsataakolmekymmentayksi onnistunutta toistoa on takanapäin, mutta parempaan päin ollaan menossa. Myös muu matsoilu on jäänyt esim. iltapissalle mennessä pihalle ei tarvitse enää juosta taloa ympäri ja mainostaa kuka tuli tarpeilleen.

Kuulin myös ennen leikkausta, että koirasta voi tulla lahna. Onneksi tuo ei toteutunut. Työmotivaatio ei ole kadonnut minnekään. Samalla innolla ja tarkkuudellaa hommat hoidetaan kuin ennenkin.

Onneksi eläinlääkäri muisti mainita leikkauksen jälkeen, että palleroiset putkahtavat parin päivän päästä uudelleen, koska niihin kertyy vielä nestettä.  Onneksi kertoi, sillä ne todellakin putkahtivat, jopa vielä isompina kuin ennen leikkausta. No, ne ovat vain muisto. Enää siellä jalkovälissä ei putkahtele mikään. Pari pienen pientä kuivanutta rusinaa

Itsellä kulunut kesä on ollut kenties rentouttavin, ihanin ja voimaannuttavin kuin ikinä. KOKONAINEN KESÄ KOTONA. Ensimmäistä harjoittelua lukuunottamatta ja kun pennelit lähtivät omiin koteihinsa, olen voinut vain keskittyä itseeni.( Mitä nyt kesäopintoja, mutta nekin olen voinut tehdä vaikka keskellä yötä, jos joku vain jaksaisi valvoa .) Mitä teen, milloin teen, otanko päikkärit vai en. Reenata koiria, itseä ja vain nauttia. Ja sitä kyllä olen tehnytkin, joka solulla. Tälläista kesää ei tule kuin ehkä sitten kun olen eläkkeellä ja siihen on vielä aikaa ja paljon.

Tätä kirjoittaessa ensimmäinen kouluviikko on takana. Olipa ihana nähdä ystäviä, tosin minun luottoystävä sai siirron Lappeenrantaan, mutta tämä ystävyys ei lopu vaikkei nähtäisikään,sen verran luja ystävyysside tuli luotua. Koulun alku ei tuottanut pettymystä, mutta nyt siihen osaa suhtautua jo rennommin kuin tammikuussa. Vaikka kotiin tuomisina oli repullinen läksyjä, olin tosi väsynyt huonosti nukutun viikon jäljiltä, mutta en vaihtais. Tämä uskomaton vapauden, itseensä uskomisen tunne on niin vahva, että hyvä tästä tulee

Tiltan kanssa oli suunnitelmissa mennä kisoihin jopa kisailmot maksettuna ja kaikki, mutta Tilta päätti toisin. Juoksut, just nyt, kun olisi ollut hirmuinen fiilis lähteä näyttämään reenien tulos. Tuleehan niitä kisoja....ja juoksuja, joten mennään  sulavasti siiinä välissä

Ihanaa syksyä ja aurinkoa

Anteeksi taas kerran tuon kasvattajan puolesta. Meidän kuulumiset ovat jääneet "pikkasen" päivittämättä. On muka ollut niin kiirusta kun me rakkauden hetelmät lähdettiin omiin koteihin, joten mennäänpä pari viikkoa ajassa taaksepäin ja perjantaihin 17.6.....

Tuona päivänä tapahtui pienen koiran elämäni kenties kamalin asia, josta voisi suoraan ilmoittaa jonnekin eläinsuojelu ihmiselle. Minut, Elvis,  vietiin eräänlaiseen koppiin, laskettiin lämmintä vettä päälle, vaahdotettiin jollain ihme aineella, sitä hierottiin minuun, joka ikiseen paikkaan, sitten taas laskettiin vettä niskaan, kehuttiin ja lirkuteltiin ja lopuksi kiedottiin pehmeä vaate niskaan jolla kuivattiin vedet pois. Kyllähän tuon kaiken olisin kestänyt kuin mies, mutta että se kuvattiin

oikein lähikuvan kera

tässä minä olen pestynä, puhtaana lähtemään omaan kotiin. Omien ihmisten luo

Minun omat. Ihmiset, jotka ovat luvanneet rakastaa, opettaa minulle tärkeitä asioita elämässä, niin myötä kuin vastamäessä. Ja lupaan olla heille uskollinen hännän heiluttaja ja tuottaa heille iloa elämään. Minun oma koti on Lieksassa

Sama kohtalo odotti sitten Lucaa seuraavana päivänä. Vettä niskaan ja puhdasta tulee. Kyllä sitä joutuu pikkueläin kokemaan kaikkea

haloo, eikö kukaan auta. jänskättääää

Nämä ovat sitten minun omat ihmiset Iisalmesta. Minua odottaan kuulemma kotona kaveri. Saman rotuinen, Alma tyttö. Samoin ajatuksin ja lupauksin lähden kuin Elvis. Pieniä naskalihampaita lupaan myös teroittaa teidän kantapäihin ja kaikkiin muihinkin kiellettyihin paikkoihin, sillä pienet koiraeläimet maistelevat elämää suullaan

Seuraavana maanantaina sitten oli Islan ja Vapun vuoro. Ensimmäiseksi, sanoisinko piinapenkkiin joutui Isla. Jotain kummaahan tässä on meneillään, aina kun pentu tulee pesusta, ne vain häviää, ihan kuin siinä yhen Christien tarinassa, kymmemen pientä neekeripoikaa tai jotain....

Äippäkin tuli katsomaan. Taitaa tietää mitä tästä seuraa

mun oma koti on ihan tässä Suomussalmella. Ihan lähellä äippää. Lupaan herättää aamulla aikaisin vain istuakseni kuistilla ja ihmettelemässä Kiantajärven liplatusta. Lupaan,että jonakin päivänä laskette takiani kymmeneen ja kun katson silmiin ja heilautan häntää kaikki pienet ilkeydet ovat anteeksi annetut....ainakin sillä hetkellä

Viimeisenä sitten pikkuisen emännän Vapun vuoro. Puhdasta tulee, On sitten mukava mennä omien syliin,Puhtaalta tuoksuen. Taidettiin tuoksua muultakin kuin äidin rakkaudelle.

Minun omat ihmiset tuli Polvijärveltä asti hakemaan. Lupaan että annan teille kaiken rakkauteni, lupaan palvoa teitä ja pitää teitä elämäni tärkeimpinä ihmisinä maan päällä. Lupaan että saatte olla ylpeitä vesikoiran omistajia ja jos joskus yllätätte minut tekemästä pieniä kepposia, se ei tarkoita että tekisin sen tahallani, voi olla etten vielä ymmärrä kaikkia

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hyvää matkaa pienet. Tuottakaa paljon iloa omille perheillenne. Teitä tulee ikävä, mutta elämä jatkuu omieni kanssa. Palaan tänne blogiin, kun haluan muistaa ne hetket kun olitte vielä täällä kotona. 

                              RAKKAUTTA EI  VOI OSTAA KUIN KOIRANPENNUN MUODOSSA <3

                                      ( kirjoittaja tuntematon)

Alkaa käydä vähiin nämä meidän kuulumiset täältä äipän luota. Elvistä tullaan hakemaan JO huomenna eli perjantaina. Ollaan kuultu, että se pentu, joka lähtee joutuu käymään kylvyssä, kynnet leikataan vielä kerran ja saa vielä viimeiset keltaiset tahnat kitaan, jota myös matolääkkeeksi kutsutaan. Mutta sitä ennen me nautiaan ihan täysillä. Ollaan ulkona , leikitään ja juostaan niin paljon kuin meidän pikku tassuista pääsee

Mitäkö mietin, no  sitä, että kohta me jätetään tämä meidän synnyin koti ja lähdetään kohti tuntematonta.  Onneksi meitä odottaa rakastavat perheet, jotka ovat luvanneet pitää meistä huolta ja rakastaa

Kyllä pennun elämä on ihanaaaa

 Tänään minä Beso Bocan Everardo tuttavallisemmin Elvis opetin pikkusiskolleni Islalle, miten tullaan rappuset alas, kun sitä alkoi niin jänskättää. Siellä se ylärappusilla seisoi, kun me muut kirmailtiin nurtsilla

Menin sitten näyttämään ettei tämä ole niin paha. Pitää vain uskaltaa ja luottaa itseensä. Aluksi näytin pari kertaa ihan itsenäisesti, mutta ei se Isla vieläkään uskaltanut, joten tein niin kuin jokainen pieni herrasmies tekee
Menin ihan Islan eteen ja näytin ihan tassusta pitäen ja olin siinä edessä vähän turvanakin

 Ja kas, siitä se Islalla ajatus sitten lähti

Me poijjaat ollaan jo ihan mestareita tässä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kyllä näitä vesseleitä tulee ikävä. Mahtavia pikkukoiran alkuja. Reippaita naskalihampaita.Kasvattajan ikävämmät hetket ovat sitten viikonloppuna ja tulevana maanantaina. Sitten on niin hiljaista, ei tartte varoa pissalammikoita eikä huolehtia nappuloita turpoamaan. 

"Pienten koirien uudet omistajat ovat vakaasti päättäneet
olla lempeitä mutta lujia,
laatia kunnon nokkimisjärjestyksen, juurruttaa tottelevaisuuden.
Tehdä pennulle täysin selväksi, missä sen paikka on.
Siinä ne sitten ovat. Ruokakuppi. Kori. Huopa. Koiranpentu.
Keittiössä.
Innokkaat omistajat makaavat sängyssään, ovi kiinni
- kovettaen koiranpennun edessä sydämensä.
Koiranpennulta kuluu tunti pari - hyvällä tuurilla vain puoli tuntia -
nyyhkimiseen, vaikertamiseen, ulvomiseen, voihkimiseen, uikuttamiseen, raapimiseen, tömistelemiseen ja tavaroiden tyrkkimiseen.
Ja sitten se on kierähtänyt kerälle sänkyyn.
Vain täksi yöksi.
Tai seuraavaksi viideksitoista vuodeksi."

-Pam Brown-

Moikkelista taas. Ollaan jo kuuden viikon ikäisiä palleroisia. Meno senkun hurjistuu sitä mukaa kun kasvetaan. Saatiin tälläinen kiva lelu. Oli kuulemma teerensiipi. Se koira, Tyyne, joka asustelee tuolla kartanolla pääasiallisesti oli haukkunut sitä ja sen omaihminen oli sitten käyttänyt sellaista vehjettä millä ne linnut tippuu puusta. Kiitos Tyyne, tämä OLI  varsin mieluinen lelu siihen asti, kunnes meidän äippä hoksasi sen ja salaa kävi sitten syömässä. Kiitti mutsi kovasti. Me oltaisiin niin mielellään retuutettu sitä pitempäänkin, koska osasta meistä tulee samanlaisia kuin se Tyyne. Etsitään sitten aikanaan omille ihmisillemme näitä samanlaisia lintusia metsästä

Minulla ( Elvis) ja Vapulla oli omat vuorot leikkiä tällä lelulla. Yritettiinhän sitä yksissä tuuminkin retuuttaa, muttei siitä oikein tullut mitään, niin päätettiin sulassa sovussa sillä periaatteella, että yksi kerrallaan

Meistä on kuoriutunut varsin toimeliaita pentusia. Lehdet luetaan tarkkaan. Halutaan olla kartalla mitä maailmalla tapahtuu

Osallistutaan jumppa tuokioihin

ja vatsalihakset kuulemma pitää olla tikissä. Ei vielä oikein osata hahmottaa miten tällä laitteella toimitaan, mutta harjotellaan

 No niin, kuten aikaisemmin tuli kerrottua siitä eläinlääkäri jutusta niin nyt viime torstaina se sitten tapahtui. Meidät laitettiin kotona kantokoppaan, äippä mukaan ja sitten  mentiin.
Ekana syyniin joutui Isla ( Beso Bocan Efigenia ) , Tisuteltu oli sen verran ja nappuloita mussuteltu 2 830 gr:n verran. Katsottiin suuhun, kuunneltiin sydän äänet, kurkattiin korviin ja silmiin, väänneltiin ja käänneltiin jalkoja ja sitten lopuksi pistettiin neulalla niskaan. On mukamas jokin tunnistusmerkintä, että kun sellaista lukulaitetta käyttää sen sirun päällä niin  osaavat sitten katsoa että olen se koira, mikä minun kuuluukin olla. Olin tosi reipas enkä juurikaan reakoinut siihen pistoon. Terve tyttö

Toisena piinapöydälle joutui Elvis ( Beso Bocan Everardo ). On senverran tiuhaan ollut antimilla, että painoa oli 3 180 gr. Minun omaan terveyskorttiin tuli merkintä, että molemmat kivekset tunnettavissa. Olisivat kysyneet minulta suoraan, niin olisin sanonut. Terve pentunen olen myös minä

kiskottiin hännästäkin. Suora se on, sen verran sitä ovat sisarukset kiskoneet

Kolmanneksi pikkuemäntä Vappu ( Beso Bocan Eithne ). Onhan sitä tisulla oltu ja ruokakupposen äärellä että painoa oli kertynyt 2 700 gr. Reippaasti olin, enkä juuri kissaa sanonut kun pistettiin. Terve tyttö myös minä

Se siitä. Joko täältä kohta päästään 

Minä pikkuherra Luca ( Beso Bocan Ezequias ) olen ollut ruoka-aikaan saapusalla sen verran että tisumaidot ja nappulat yhteensä olivat kerryttäneet elopainoa 2 950 gr, Samat rituaalit tehtiin kuin sisaruksillekin. Katsoin varkaiten mitä niille tehdään. Se viimeinen juttu missä otetaan niskavilloista kiinni ja pistetään tuntui aika jännittävälle jutulle, vaikkakaan kukaan ei kiljunut, mutta multa tuli pikkunen " ai " . Minulta tuntui kans ne poikien jutut ja sain terveen pennun leiman otsaan. Eli sanoisinko kaikkien pentusten puolesta, että riimaa pukkaa. Terveitä ollaan koko pentujengi

Meitä on jo alettu vähän valmistella meidän " pesästä lentämiseen ". On tullut jokin pentupaketti ja tulostin on laulanut jostakin pentuohjeista, miten meidän kans voisi pelautua ne meidän omat ihmiset. Ja jotkut paperitkin ovat tulossa ? On tämä touhua
Meidän oma äippä on sitten ollut muutaman yön sitä mieltä, että se ei enää nuku meidän kans. Se haluaisi niin kovasti jo oman ihmisensä viekkuun tai edes samaan huoneeseen, joten se on kaikessa viisaudessaan, meidän äippä on varmaan viisain koira maan päällä, keksinyt miten sen portin, joka erottaa meidän oman huoneen muusta tilasta saa auki. Me ei sitä tiedetä miten se sen tekee, mutta tekee sen kuitenkin ja sitten se luikkii sinne vintin oven taakse, missä sen oma ihminen laskee lampaita yön ajan.

Sen lepertelijän ja pusuttelijan mielestä meidän äipän pitäisi vielä tarjoilla meille huikopalat yöllä jos meitä alkaa nälättämään, joten se muutti sitten alakerran sohvalle laskemaan niitä lampaita. Sen kaksijalkaisen mielestä meidän äipän ei pitäisi kokea mitään ressiä kun se ressi voi tarttua meihinkin ja me ei mitään ressiä enää haluta. Ei me toki tiedetä mitä se ressi on, mutta melkoiselta sanahirviöltä se kuulostaa.  Se portti on sitten koko ajan auki, mikä tarkoittaa myös sitä että ME voidaan nukkua ihan siellä missä meitä huvittaa... onkohan tämä sitä vapaata kasvatusta, mistä ollaan kuultu aina sivu korvalla,
Täytyy kyllä sen verran tunnustaa, että se meidän äipän omaihminen yritti ensiksi sohvalle siirtymistä nukkua meidän kanssa täällä meidän huoneessa, mutta taidettiin antaa liian voimakasta kiinalaista päähierontaa sen päänahalle yö aikaan pikkuhampaillamme, ettei se sitä kestänyt tai halunnut, ihan miten vain. Taisi joku meistä nirskauttaa hampailla sen poskeenkin ja varpaaseen. Ihmiset ovat aika herkkänahkaisia meihin koiriin verrattuna