lauantai 13. huhtikuuta 2013

TOKOKOE OULU 13.4.2013

Tuomarina Piritta Pärssinen

Paikalla olo  5   Tiltulainen oli jo kyynärpäiden varaan noussut istumaan kun olin menossa piiloon. palannut takaisin maahan ja noussut uudelleen istumaan. Tämä liike taitaa olla meidän kompastus kivi kokeessa kuin kokeessa, mutta otetaan uudet reenikujeet kehiin ja katsotaan mihin se sitten aikanaan johtaa

Seuraaminen taluttimetta 9,5   Tiivis hyvä seuraaminen ( välillä ollut osaksi liian tiivistä ) kontakti hyvä kuin myös perusasennot






Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 


kuva puhukoon puolestaan. Tiltun versio maahanmenosta

Luoksetulo 7,5  
Hirvittää se vauhti minkä Tilta ottaa kun lähtee tulemaan ja eihän se ihan merkille pysähtynyt. Kaksi koiran mittaa merkiltä ohi

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5  Pysähtyminen hyvä, tepsutellut pikkaisen kun palasin Tiltaa kohti

Noutaminen 10 Hyvä nopea noutaminen ja laukalla takaisin




Kaukokäskyt 8,5  Toisessa vaihdossa maasta istumiseen, pylly liikkunut pikkaisen eteenpäin






Estehyppy 10   Ei mitään lisättävää


Kokonaisvaikutus 10 Tuomarin mielestä iloista ja mukavaa katsottavaa. Koira, joka tykkää tehdä töitä

Kokonais pistemäärä 147.5  II-tulos sijoitus 4/8

Kisan jälkeen oma fiilis oli hyvä vaikkei pisteillä juhlittukaan. Tiltu veti hyvällä vireellä koko kisan läpi. Harmillisesti jotain on nyt liikkeestä maahanmenon kanssa, Kisapaikalla ennen kehään menoa napsahti maahan hyvin, mutta olinko kuitenkin itse epävarma joka heijastui koiraan ? Itsetutkiskelun paikka tai sitten tämä vain laitetaan lokerikkoon " tilastotappiot "

Eipä tähän muu auta kuin uutta matoa koukkuun


Tiltun pestis Mantuliini veti kunnon kisat. Pisteitä ALO:ssa 191,50 luokkavoitto sekä KP.





torstai 11. huhtikuuta 2013

TYYNEN PÄÄSIÄINEN

Tiltun pääsiäinen meni koulun penkillä, Divan kotosalla oleskellen kun taas Tyynen pääsiäiseen ja sen jälkeiseen viikkoon kuului auringosta nauttiminen
Kenties maailman hyväluontoisin ja kaunein <3 ( ja puheliain ) Pystis on siitä kiva rotu että sen kanssa voi " keskustella ". Jos sinä kysyt Tyyneltä jotain vastaus tulee varmasti . Ei haukkuen vaan äänivariaatioita on lukuisia joita sitten käytetään

Ei Tyyneä rakkaampaa 

















APINAORKESTERI  KATJA SULKALAN KOULUTETTAVINA

Apinaorkesteriksi meidät ( minut ja Ipan ) ristittiin apinapipojen vuoksi, jotka tämä ystäväiseni oli värkännyt, kiitos Ippa vain, pipo kokoelma on jo melkoinen, mutta itse asiaan...
Täytyy ensiksikin myöntää että kun tämä koulutusmahdollisuus tuli hakuun, liityin saman tien high five agility teamiin ettei vain siitä jää kiinni ettenkö olisi koulutuksessa mukana ja ilmottauduin saman tien molemmille päiville,sillä olisi sangen hassua jättää tälläinen tilaisuus käyttämättä. Ei niitä vierailevia kouluttajia täällä Kainuun korvissa hirveästi ole

Lauantaina Tiltulaisen kanssa otettiin seuraamista joka oli aluksi kaikkea muuta kuin seuraamista tai kontakti oli kohdillaan mutta espanjattaren pyllypuoli tuli ihan omaan tahtiin kuin flamencoa mukaellen eli suomennettuna aukesi, joten otettiin tähän ihan pentuseuruutusta imuttamalla namilla, joten välillä näköjään täytyy neitiä muistuttaa seuruutuksen suoruudesta . Toisena koulutuksen veroisena asiana oli sitten luoksetuloa. Eka pysäytys oli nappi stoppi takapalkalla ja ( hassua kyllä pysähdyksen jälkeen Tiltulainen pyörähti palkan perään ja tätä ei kyllä kukaan varmaan usko, mutta tuo jälkimmäinen oli ihan eka kerta mitä se tarjosi. Olen vakaasti sitä mieltä että naapurin olli ja irja käy salaa reenimässä tiltun kanssa kun olen töissä ). Seuraavissa luoksetulo harjoituksissa ei ole mitään kirjoittamisen arvoista, Tiltalla oli ihan omat reenit joihin muilla ei ollut osuutta eikä arpaa. Neiti Näppärä teki ihan mitä lystäsi, mutta kivaa näytti olevan, sehän se tärkeintä on että koira nauttii :D. Katjan mielestä Tiltu on iloinen  ja mahtava koira, jolla ei paukut ihan vähällä lopu, juuu, ei lopu ei . Tunnari meni loistavasti, tarkkaa nenun käyttöä ja oikea kapula, paineistuu hieman kapulaa luovutettaessa. Ruutua kokeilimme myös lelulla ja vinkki vitoseksi saatiin jos kokeiltaisiin kosketusalustaa ja tietty samalle illallehan se piti sitten opettaa, Uskomatonta miten äkkiä Tilta hoksasi jutun juonen ja nyt kosketusasia on piis of keik. Helppoa kuin heinänteko sano Tiltu kun kosketusalustalle meni

Paikalla olo oli hyvä ja suht rauhallinen.

Sunnuntaiksi olin suunnitellut päivän ohjelmaksi, liikkeestä jäävät, ohjattu nouto, nouto, ruutu uusin kujein sekä seuraamista sekä käskytys - reenit sekä estehyppy

Valmiina reenimään


Tilta oli varmaan autossa sopinut Mantan kanssa että ei tehdä ihan kaikkia mitä ne pyytää koska muuten kuunteluoppilaille tulisi mielikuva että me oltas ihan täydellisiä otuksia ja se olisi aika rankkaa kantaa sellaista sädekehää päänpäällä koko ajan, joten tämä parivaljakko oli autossa miettineet seuraavaa, Manta ei jää seisomaan jäävissä vaan menee maahan ja Tiltu sitten taasen päinvastoin. Ja niin se koiruus ei mennyt liikkeestä maahan vaikka teki mitä. Kyllä se edestä napsahti oikeinkin mallikkaasti maahan mutta ei seuruutuksen yhteydessä

Nauruksihan se maahanmeno liikkeestä meni. Eipä siinä muuta voinut, ehdotin välillä jos otettas liikkeestä seisomista kun näyttää olevan niin pähee siinä




Liekkö tässä liikkeestä seisominen vai sitten liikkeestä maahanmeno Tiltun mielestä

Ohjattu nouto oli kuin suoraan oppikirjasta ja Tiltu ei  tehnyt sitä virhettä  ( paitsi yhden kerran oli mennä suoraan kapulalle ) mikä on ollut joissakin reeneissä eli lähtenyt hakemaan suoraa kapulaa, tosin paljon olen vahvistanut vain merkille menoa ja näytti reeni tuottaneen tulosta vaikka kentällä oli kapuloita ainakin sata merkille mentiin. Käskytys reenit sekä nouto olivat mallioppilaan mallisuoritukset joten annettakoon anteeksi tuo liikkeestä maahanmeno jos joku ei aina nappaakaan


Kouluttajan mielestä omintakeinen tyyli hypätä 




Sanoisinko mallioppilas



Näin Tiltu seuraa 





Kontakti näyttäs ainakin olevan kohdillaan 
Ruutua otettiin kosketusalustaa käyttäen ja hyvin tämä espanjatar lähti toivottuun paikkaan. Harjoituksen alussa vahvistin vielä alustaa, joka oli Reetan tekemä patalappu mutta kun kotoa ei löytynyt parempaakaan niin se sai luvan hoitaa tärkeää tehtävää. Alusta kuin alusta 



Välillä pistettiin leikiksi 






Melekoset persaukset Tiltalla




Paikallaolot joita otettiin kaksin kappalein olivat hyvät. Kiitos Tilta, jaksat valaa uskoa tähän kenties hankalimpaan liikkeeseen. Kyllä se äippä sieltä piilosta tulee aina, kertaakaan en ole jättänyt enkä jätä

Viikonlopun aikana tuli uusia vinkkejä kuin myös vanhoiksi hyviksi jutuiksi koettuja asoita. Kaunis kiitos koulutuksen järjestäjälle kuin myös kouluttajalle sekä kannustaville kuunteluoppilaille

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

TOINEN TAPA VIETTÄÄ PÄÄSIÄISTÄ....KOULUTUSVIIKONLOPPU KAJAANISSA VAPPU ALATALON TOIMIESSA KAPELLIMESTARINA

Mikäs sen hauskempaa viettää Pääsiäistä kuin olla opiskelemassa koiran motivointia ja psyykkistä valmentautumista kisoihin.
Sunnuntaina oli luento koiran ja omistajan välisestä suhteesta sekä vuorovaikutuksesta. Itse tositoimiin päästiin sessejen kanssa Rakkiareenalle luentojen jälkeen.
 Miten tuota suhdetta saisikaan kaikkien koirien ja omistajien välille hiottua niin että ne vaikuttaisivat olevan yhtä. Kaksi yksilöä joista tulee saumaton parivaljakko, siihen ei tarvita huutamista niin että naapurusto raikaa, hihnasta nykäisyjä eikä pomottamista...Suhdetta ei voi teeskennellä, se joko on tai ei,mutta onneksi ei ole milloinkaan liian myöhäistä alkaa rakentamaan suhdetta uudestaan. Valitettavasti joskus on tullut törmättyä parivaljakkoon jossa koiran omistaja leipoi koiraansa kuin pullataikinaa sekä läärystäen " äidin omaa rakasta " julkisella paikalla ja koiraparka oli enemmän kuin ihmeissään. Kenties tälläistä tunteenpurkausta  ei tapahdu kotona
En kyllä kiellä etteikö joskus haluttaisi tehdä kunnon karvakinttaat nuista elukoista, mutta silloin on parasta puhaltaa pilliin ja panna peli poikki, odottaa että tunteet ovat tippuneet nollatasolle ja tehdä välirauha.
Voin tässä mainita että Tiltun kanssa tässä iltana muutamana reenailimme ruutua hallilla. Tilta teki kaikkea muuta vähemmän niin tärkeää  ja ruutuun menokin oli ihan kummaa juoksemista paikasta A paikkaan B ja häntä heiluu ja näytti että Tiltalla oli ihan omat bileet menossa. Tuntui että ei oo totta, kaikki mitä on reenattu oli valunut sinnejonnekin, jonnekin missä päivä ei paista. Katsoin parhaimmakseni lopettaa siihen, jätin Tiltan makaamaan lattialle, sammutin valot ja menin  riisumaan reenivaatteet pois. Mutta mitä tekee Tiltu ( luulen että hetken siellä mietittyään ja ravisteltuaan kaksi hernettä päässään oikeisiin paikkoihin ) tulee eteiseen, häntä heiluen ja ilmeellä " joko ne reenit loppu " . Eihän siinä voinut kuin nauraa. Hyvä reenin lopetus tai ainakin itselle tuli hyvä mieli, Tilta olisi varmaan halunnut jatkaa

Tiltun kanssa otettiin " läheisriippuvuutta " helpottavia asioita ( joka näkyy paikallaolossa ) kuten sitä että kyynärpäät menevät kunnolla maahan asti maahan mentäessä, sekä paikalla olossa ylösnousu tai kyynärpääthän ne tahtovat nousta kun menen piiloon, mutta itse asiaan... Lähdettiin tekemään ihan pentureenejä, kun on kunnolla maassa kyynärpäät niin palkka tulee alas Tiltun eteen. Palkaksi oli varattu yllätys karvatuhero, jonka ostin hallilta. Täytyy sanoa että kunnon tuhero se olikin ja sen edessä maahan mennään niin että tanner tömisee. Onhan tätä reenattu paljonkin ennen tätä koulutustakin, sillä ongelmahan se on ollut oikeastaan koko ajan, mutta kuten Vappu sanoi Tilta on niin kontaktin haluinen että kun tulen viereen niin sille pikkutultulainen ei voi vain mitään että äipän silmät on NÄHTÄVÄ, että mitä se seuraavaksi aikoo, mutta tätä lähden sitten työstämään niin että palkka on AINA edessä joten Tiltun on pareen vain tuijottaa eteen eikä minuun
Onneksi Aila oli kirjoitttamassa muistiinpanoja kentän reunalla, jotta siitä voi sitten tarpeentullen silmäillä mitä kaikkea Vappu antoi ohjeita. Onneksi on ystäviä joihin voi aina luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ippa huseerasi sitten kameran kanssa, jotta voin sitten jälkipolville näyttää kuvia että on me reenattu

Tästä se sitten alkaa

alku haastattelua, mikä mättää ja mitä sen eteen tehtäsiin

Hyvinhän se Tiltu on menee maahan

Prinsesallehan  on sitten reeneihin varattuna pöytä lampaantaljalla, kyllä nyt kelpaa
Sunnuntain luennolla oli varsin mielenkiintoinen palkkaranking taulukko mihin piti listata 10 parasta palkkaa mihin koira syttyy. Ykkösenä paras, kakkosena toiseksi paras jne. Taulukossa oli kolme kohtaa
- Syötävät
- Lelut
- Tekemiset

Aika vaikea paikka mikä olisi syötävä numero 1 sillä syötäväksi kelpaa ihan mikä vain, oli se sitten nakki, juusto, lihapulla vai nappula, kaikki uppoo ja sen eteen tehdään sitten ihan mitä vain
Entäpä sitten lelut... sama juttu taas... tai no joo, paras lelu on sellainen millä voi tehdä vetämis juttuja, tosin pallo on jees, käpy, keppi, risu, villasukka, jopa rintsikat, jos sellaiset on sattunut jäämään sopivasti hollille
Tekemiset... yhteinen leikki, huomio esim. kylkeen taputtelu, iloinen äänensävy, nauraminen, jopa reeniliivin päälle paneminen saa sen sfääreihin
Joten tämän perusteella Tiltu pitäisi olla aika hyvin motivoitavissa


Maanantain luennolla riitti sitten ihan asiaa ja kunnolla, kunhan nuo opit ja neuvot pysyisivät sitten muistissa kun ollaan tosipaikan äärellä, mutta onneksi en ole jännittäjä pahimmasta päästä. Lopuksi oli siten rentoutumisharjoitus, mutta minun maha oli kuulemma mourunnut niin paljon ja äänekkäästi ( Ipan mielestä )
että oli kuunnellut vain sitä tai luulen että se oli vain musiikkia korville kun tämä ystäväiseni oli vedellyt sikeitä. Taidan nauhottaa sitä mourunaa sille synttärilahjaksi, jos vaikka joku ilta ei uni tule tai sitten muuten vain tulee ystävää ikävä

Molempina päivinä kotiin tullessa sitten kahden tunnin jäälenkit Ipan, Mantan ja Mopin kanssa. Oli aika mukavaa nollata aivot ja nauttia vain auringosta ja hiljaisuudesta niin ja katsella kun koirat antoivat palaa ihan kunnolla tai siis Tilta ja Manta. Diva ja Moppi tyytyivät vain hippastelemaan ihan itekseen kaikessa rauhassa kuonot pohkeessa kiinni

Ensi viikonloppu sujuu taas sitten Kajaanissa tokokoulutuksessa Katjan tahtiin ja kuukauden päästä nähdään mistä rakennuspalikoista tuo Tiltulainen on tehty. Päästiin MH-luonnekuvaukseen. Jänskää