perjantai 1. toukokuuta 2015




               TILASTOTAPPIO KISAT

Jos on joskus reenatassa tullut tilastotappio suorituksia ns. niissä varmoissa liikkeissä niin meillä koko kisaa voisi mainita vain yhdellä sanalla...TILASTOTAPPIO, no, olihan siellä joitain onnistumisen hetkiäkin

Päästiin ihan yllärinä varapaikalle Oulun kisoihin 26.4.2015 Pipa Pärssisen tuomaroimiin kisoihin. Ihan hyvillä mielin ilmoitin että täältä tullaan sillä reenit ovat menneet todella hyvin ja pikkuperropökötin on toiminut enemmän kuin hyvin, mutta kuinkas sitten kävikään...

Paikalla olo 8, toisella käskyllä vasta maahan, muutoin hyvä rauhallinen paikalla olo

Seuraaminen 9,  Tuomarin mielestä seuraaminen on meidän vahvuus



Sivuaskeleita ja Amo nauttii

Eikä suu ole tässäkään kohden alaspäin
Tässä taitaa olla joku "tanssi" osuus
Liikkeestä istuminen 0, Seuraaminen hyvää, istuminen buenoo, mutta mitä sitten...kun menen Amon taakse Amo lähtee mukaan, mitä se ei ole tehnyt ikinä koskaan ???

Luoksetulo 5, Mahtava ja vauhdikas läpijuoksu ja pysähtyminen ollut napakkaa ja hyvää reeneissä ???

Ruutu 0, Hyvä ruutuun lähteminen, pysähtyminen käskystä seisomaan ja siitä maahan, kun menen koiraa kohti ja käännyn vasemmalle niin Amo lähtee seuraamaan mukana ja TAAS jotain mitä se ei ole tehny ikinä kuunakullan päivänä reeneissä ???

Siellä se on VIELÄ
Noutaminen esteen yli 0, Voi luoja tämän ohjaajan heittokättä, niin sivuun ja suoraan koiralle hollille niin että siihen on suora näköyhteys. Eli reenaan itsenäisesti kapulan heittämistä esteen yli ja SUORAAN

Metalliesineen noutaminen 9,5 , Laukalla lähdetään ja laukalla tuodaan. Hyvä sivulle tulo ja pito

Tunnari 0, Ohjaaja on tässä kyllä täysin kuutamolla.. Hyvä lähtö, mielettömän tarkkaa työtä, ottaa oman JA TAAS VAIHTAA SEN VIIMEHETKELLÄ. En ymmärrä , taidan nostaa kädet pystyyn kun reeneissä tuo aina varmasti oman ja mielestäni en käyttäydy mitenkään omituisesti, joka vaikuttaisi Amoon

Kaukkarit 6, Liikkuu ja liikkuu. Niin ja tämänkin piti olla sellainen lemppariliike

Kokonaisvaikutus 9,5 , Tuomarin mielestä hyvin potentiaalinen koira joka tekee ilolla.Olemme tuomarin mielestä hyvä tiimi. Valitettavasti vire liian korkealla joka kuului pienenä ääntämisenä ( ja tavallisesti Amo on aina hiljaa )

Kokonaispistesaldoksi saatiin kasattua kokonaiset 140,5 pojoa ja ei tulosta


" Katse samaan suuntaan, mutta eri päämäärään " :D
Täytyy kyllä myöntää että kisan jälkeen olin ihan kuutamolla tunnetilaltani. Toki Amo oli leikkinsä ansainnut työsaran jälkeen ja biletettiin ihan kunnolla mutta missä oli se varma Amo joka handlaa homman kuin homman ???? En tietenkään halua selitellä millään tavalla " epäonnistumistamme " mutta tuli vain jälkikäteen mieleen , onko Amo niin " äitinpoika " että kun Tilta ( joka tavallisesti on aina mukana ) jäi kotiin niin pienen pojan tunne-elämä muuttui epävakaaksi tutusta ja turvallisesta joka sitten vaikutti tekemisiin ????  Kuka tietää, mutta tätä pitää tutkia ja miettiä ihan perinpohjaisesti

Valitettavasti koiramaailmaan mahtuu niitä ikäviä ihmisiä, jotka eivät sitten parhaalla mahdollisellakaan tavalla osaa käyttäytyä tai sitten onhan niitäkin joilta se vain puuttuu ns. tilannetaju ja ne joko möläyttävät jotain tai ovat muuten vain niin ... sanat eivät vain riitä kuvaamaan

No, toivottavasti jollekin oli hyvä päivä ja sai sielulleen rauhan ettei saatu Amon kanssa tulosta






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti