AURINKOA YSTÄVÄT

Ennen kuin blogipäivitykset täyttyvät pennun kuvista, laitetaan vielä näin alkavan kesän kynnyksellä kuvia pääsiäiseltä.
Kun silloin reilu 11 vuotta sitten etsin itselleni omaa koiraa, moni kasvattaja ei halunnut antaa koiraa tänne pohjoiseen. Oikeassa olivat, eihän täällä voi elää ja varsinkaan koira. Ja nyt kun tästä alueesta on tehty ihan tutkimuskin ( Nordregio tutkimuskeskus ) että Kainuu on Pohjoismaiden surkein alue niin vahvistaa vain heidän silloista mielipidettään. Kyllä kasvattaja on aina oikeassa.
 Onneksi mukaan mahtui eräs vääräluuloinenkin vai liekkö ollut hullun rohkea tai oman tiensä kulkija että antoi tuolloin minulle koiran, Divan. Hengissä on edelleen ja jälkikasvua siunaantunut,

Mutta itse nautin ja niin näyttävät nauttivan nuo koiratkin

Tätä ei voi sanoa maitoparraksi.... oisko se sitten lumiparta....

Elähän pohjosenmies huio

Onhan tämä yhtä kärsimystä. Joutuu lumikengillä kävelemään pikin metsiä, että saa päiväkahvit ja makkarat syötyä

Arskaa

Hippaleikkejä

Cecar Millan ? 

Majavan pesällä

Ajatuksena minulla oli ensin tehdä iso perro. Se suunnitelma kaatui sitten omaan suuruudenhulluuteen, koska nuista palloista
tuli jo niin isoja, että nuiden päälle tulevien lumimöykkyjen käsittelyyn olisi pitänyt tilata nosturi, ja se jos mikä
on sitä suuruudenhulluutta. Tuosta tuli sitten Raatteentien monumentti tai ainakin osa siitä

Suunnitelmat muuttui sitten vähän järkevimmiksi ja tehtiin lumiukko. Tai minä tein, johtoporras vain katsoi vierestä

Semmonen siitä tuli. Löydettiin ihan nenäkin. Taisi olla joku Esan työkalu. Onpahan ainakin vähän aikaa tallessa

Ihan joka lumikenkäreissulle ei  lähdetty Tiltan kanssa kun oletusarvo silloin oli että neiti voisi olla siunatussa tilassa. Päiväreissu kuitenkin venyi useampaan tuntiin ja useisiin kilometreihin.Nuina päivinä kun jäätiin kahdelleen meillä oli ihan omat tyttöjen jutut sillä välin

Käytiin vähän potkuttelemassa potkurilla

Vaihdettiin välillä, kuka kyyditsee ja ketä

Toisena päivänä hiihdeltiin jäällä ja käytiin moikkaamassa

majavaa sen pesällä

Onhan täällä kyllä aika kamalaa asua, mutta näillä mennään, eikä pois muuteta.

PENTUSTEN TUOKSUA KOTI TULVILLAAN

No nyt ne rakkauden hedelmät ovat onnellisesti saatettu maailmaan. Myönnän, pari vuorokautta on mennyt vähän sekavissa tunnelmissa. Perjantaina aamulämpö oli alle 37, mikä tietää, että pentuset ovat polkaisseet lähtölaskennan käyntiin. Esa, Amo ja Tyyne ulkoistettu Vapun viettoon perukkaan, Diva hoitoon mummulaan, jotta saadaan Tiltan kanssa keskittyä vain rauhalliseen synnytykseen.
Perjantaina puolelta päivin alkoi avautumisvaihe, joten ajattelin, verratakseni edellistä synnytystä, että alkuillasta tai viimeistään yöllä pennut syntyvät
Yö meni siinä, että käytin Tiltaa joka tunnin välein ulkona, hieroin sen selkää , nukuin välillä pentulaatikossa ja juttelin tulevista pentusista
Aamu tuli eikä pentuja kuulunut. Alkoi jo huolettamaan kun avautuminen kestänyt niin kauan ja näkee että Tilta on kipeä. Soittoa päivystävälle eläinlääkärille, joka sattui olemaan Kajaanissa, meiltä reilun sadan kilometrin päässä, että mitä tehdään. Odotellaanko vai lähetäänkö ajelemaan Kajaania kohti. Esa hälytys perukasta pois ja toyotan nokka kohti kuntakaupunkia

Ensin kalkkia suoneen

Ultralla tarkastus että pentujen sydän äänet ovat hyvät

Pennut mahassa olivat kunnossa. Tiltalle oksitosiini pisto, jotta työntöpoltot lisääntyvät, koska Tilta oli jo aika väsynyt. Kävelytystä, jonkin ajan päästä toinen oksitosiini pisto ja kas kummaa, kuka se sieltä putkahti



 Pienoinen perro poika ( seuraavana aamuna punnittuna 352 gr )

  Seuraavaksi tumma ruskea neiti perro ( 349 gr )

Tässä kohtaa mietittiin, että lähdetään kotiin, koska synnytys näytti käynnistyneen hyvin ja Tilta näytti ottavan pienen aikalisän synnytyksestä. Matkaahan tosin kotiin olisi, mutta Tilta näytti ottavan pientä stressiä vieraassa paikassa synnyttämisestä. Ymmärrän hyvin, eläinkilinikan lattia ( olihan siinä pehmustetta alla ) verrattuna kotona odottava tuttu pehmeä pentulaatikko niin en ihmettele yhtään.
Päästiin melkein koti pihaan asti. Niin, melkein...



Tämä isäntä päätti, että elämään lähdetään täysillä eteenpäin. Niin totta kuin se olikin. Sinne se pentulaatikkoon syntyi , toyotan takapenkille, reilun satasen vauhdissa. Kaksi pentua minulla sylissä, toisella kädellä avustan Tiltaa kun tämäkin pentunen syntyi perätilassa. Mutta lopputulos on tässä, eikä mikään pienimies. 443 grammaa, täyttä perroainesta



Ensimmäinen pentunen, joka sai sitten syntyä pentulaatikon pehmeille alustoille oli neiti näpsä. Hyvin tumman ruskea tämäkin. Painoa neiti oli masussa kerryttänyt 379 gr

Sittenpä se alamäki alkoikin. Tilta oli jo hyvin väsynyt, Ponnistuksia tuli ja toki tiesin vielä odottaa yhtä pentusta syntyväksi, kun röntgenkuvat lupasivat viittä pentua. Kävelytin, soitin eläinlääkärille kun pentua ei kuulunut kolmeen tuntiin edellisestä pennusta, Tilta väsyi ja ei jaksa työntää. Esalle, joka oli kerennyt lähteä takaisin perukkaan soitto,että voi tulla vielä Kajaanin reissu, ystävät ja kylänmiehet käyty läpi, miten itse voisin tehdä Tiltaa helpottaakseni. Yritin auttaa pentua maailmaan tarttumalla siitä kiinni synnytyskannavassa, melkein siinä onnistuinkin, mutta aina kun ponnistus vaimeni, pentu vetäytyi takaisin syvemmälle kanavaan.
Mitään kamalampaa en toivoisi kasvattajalle, kun näet ettei narttu jaksa, pentu on kanavassa, et pysty auttamaan ja eläinlääkäriin on taas se reilu sata kilometriä ja tietysti sinne lähdetään, mutta jaksaako Tilta, oletus että pentu menehtyy ja kaikki muut ajatukset mielessä. Kiitos Katja tuesta ja otit toiselta kasvattajalta sillävälin selvää mitä voisin tehdä kun yritin auttaa pentua.
Kaikista yrityksistä huolimatta pentu syntyi, mutta lopulta enkelipentuna. Kaunis valkoinen uros, ruskein merkein. Pieni enkeli <3
Onneksi Tilta voi hyvin ja muut pentuset. Maitoa riittää ja pennut näyttävät oikein pullukoilta, lämpöisiltä pikkukoiran aluilta



Kiitos kaikille pennuista kiinnostuneille perheille. Teitä oli paljon, mutta näille pentusille on jo " omat ihmiset " odottamassa.

Oma lauma on melkein kotiutunut " evakosta " olosta. Diva on vielä Vappua juhlimassa mummulassa, mutta on eräs, joka ei voi ymmärtää että Tiltalta on äitin rakkaus hävinnyt ja mikä ihmeen kumma vikinä kuuluu huoneesta ja miksi  ovi aukkoon on ilmestynyt portti

ONNEA DIVA 11v

Vanha koira

Vanhoilla koirilla on hallussaan salaisia asiakirjoja.

Vanhat koirat tietävät tarkoin milloin puut kuolevat,
milloin hullu peukalo painaa nappia.
Vanhat koirat tietävät grammalleen miten paljon ikävää yhteen iltaan mahtuu, ja miksi.

Vanhat koirat osaavat ennustaa jokaisen kyynelen
ja suurinta salaisuuttaan ne varjelevat tarkoin alakuloisessa hännässään:
ne tietävät tarkoin milloin on taas vedenpaisumuksen aika.

Vanhat koirat ovat raivostuttavia.
Vanhat koirat tietävät ihmisten asioista enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.

- Tommy Tabermann

Olen jokaisesta omasta kikkarakarvasta kirjoittanut omat luonteenpiirteet. Pitänee se tästä nuorimmaisestakin värkätä. Oikeastaan en löydä varmaan oikeita sanoja kuvaamaan tätä nuorta herraa, tai osaa kirjoittaa sitä tunteen paloa mitä tunnen koiraa kohtaan. Jotakin, rakkauden ja hirmuisen kiintymyksen, välillä jopa turhautuneisuutta, mutta saanenko esitellä

                                                BESO BOCAN DOIDINHO

Tottelee nimeä Amo tai Amo Taisto Armas tai 

                                                                                                            

                                                   Hönö , joka taitaa olla sen lemppari nimi                                                                                                           

                 
Luonne Erätien ihmeellä on aivan hirmuisen hellyyden kipeä. Amo ei ujostele näyttää tunteitaan. Rakkautta pitää antaa ajasta ja paikasta riippumatta, varsinkin aamut ovat Amon mielestä luotu tunteiden ilmaisuun ja suoranaiseen palvontaan omaa ihmistä kohtaan. Kohteliaana herrasmiehenä se odottaa että omaihminen on kutakuinkin herännyt. Sitten voi tulla venyttelemään omaa ruhoaan oman ihmisen päälle, milloin mitenkin päin. Yleensä se on niin että kun avaan omat silmäni niin ensimmäisenä mitä nään on karvanopat silmien tasolla . No, tuttuja ollaan ja tähän olen tottunut. Seuraavaksi on sitten Amon bravuuri osa kaksi. Villasukat. Se on niin viisas, että se tietää että tie omanihmisen sydämeen on taattu, kun muistaa huolehtia siitä että oman ihmisen jalat pysyvät lämpiminä ja tietysti sukat molemmille jaloille. Jos näillä tempuilla ei ala omaihminen vielä nousta sängyn pohjalta niin herra vetäisee kikkakolmosen perstaskusta ja alkaa nikrittämään hellästi korvanlehdestä. Silleesti ihan pikkiriikkisesti ja kun avaat silmät kunnolla ja sanot huomenta niin aamupesua ei tarvitse enää suorittaa. Se tehdään ihan siinä samassa. Kätevää, senkun menet alakertaan ja pistät kahvin tippumaan

Amoa on ollut helppo kouluttaa ja viedä eteenpäin. Se tekee kaiken suurella sydämellä lajiin nimeltä TOKO, Se on ollut kyltymätön työmyyrä ja kulkenut pikkuvekarasta asti reeneissä ja koulutuksissa mukana

Ikää taitaa olla yheksän / kymmenen viikkoa

Patukka on ollut kova sana pikkupojasta lähtien ja on edelleen

Minimies taisi olla kaksi ja puolikuukautta. Ikävä pentuaikaa. Miksi pennut kasvavat niin äkkiä ?

Iän karttuessa, asenne ei ole muuttunut. 

Kaikki mitä tehdään tehdään täysillä

Amon epäviralliset TOKO-kisat käytiin vähän ennen virallisten kisojen sallimaa ikärajaa, vähän alle 10 kk.n ikäisenä ja siitä se kisaura sitten lähti



                 Amoliino mölleissä

Sen jälkeen on kisattu paikasssa kuin paikassa. Täältä Kainuun korvesta kun lähtee taitojaan näyttämään on se maksimillaan 300 - 400 kilometriä jonnekin päin Suomea kotikulmilta. Omasta mielestä tuo 400 km alkaa olla se meidän kipuraja ja onneksi mieheni on aina henkisenä tukena tai ihan senkin takia että osattaisiin perille, kun itsellä ei ihan ole hallussa tuo suuntavaisto, Vaikka on navigaattori huutamassa minne mennä, mutten sitä uskoa, läheskään joka kerta.. Esa onkin sanonut että olen aika kovapäinen  ja tuossa asiassa se taitaa olla oikeassa, myönnettäköön

Äippä voitti oman luokkansaa VOI ja mä oman luokkani ALO. Oltiin niin onnellisia
että vedettiin kunnon aariat palkintojen jako tilaisuuden jälkeen

TK1 saavutettu. Melkein päivälleen kun täytin 1 vee

Sen verran ollaan käyty taitoja näyttämässä ja tulosta on tullut että VOI luokka on se missä tällähetkellä mennään. Sääntöuudistusten myötä on tullut taukoa, mutta nyt ne alkavat olla hanskassa tai paremminkin tassussa että voisi taas alkaa miettimään että minne lähdettäisiin. Pikkasen tuo luminen talvi pakkasineen hidastaa tätä harrastustoimintaa kun lämmintä reenihallia ei ole meidän lakeuksilla, ei koko Kainuussa, mutta tahkotaan sitten kun kinokset sulaa

Tehdään me toki muutakin kuin reenataan

Parasta kuitenkin Amon  elämässä taitaa olla

Veneretket kesäsin

Omalla pihalla leikkiminen. Tuo tyyppi, joka roikkuu pyyhinkuivaustelineellä ei ole sinne laitettu kuivumaan. Diva-mummulla on ihan omat kuvionsa välillä

Marjat mättäältä syötynä, ihan tuoreeltaan

Päiväettonet

Hellyyttä

Olla vaan ja pomppia

Keväiset hanget

Tai  vaan juostaan niin paljon kuin tassuista päästään





Puutarhatöissä apuna







Kalalla

Ja jos välillä menee elämä vähän niskoilleen ei haittaa, ylos mennään sen suurempia murehtimata




Arjen luksusta pikkumiehen mielestä on myös se että pääsee viekkuun nukkumaan, joskus
jopa koko akkalauman kanssa


Tai kun juhlitaan synttäreitä. Joku ei vaan osaa arvostaa tälläistä

Talviset retket lauman kanssa.
Nämä reissut ovat parhautta, jopa niin että otan ihan omanlaiseni
kuvan


Amo on myös hyvin herkkä koira toteuttamaan emäntänsä toiveita, vähän kuin siinä sadussa, jossa oli
se taikalamppu. Esa ei ihan niin innoissaan ole ollut näistä toiveistani, sille ne tietävät aina rahan menoa.
Jokainen mies varmaan allekirjoittaa edellisen lauseen. Aina kun nainen toivoo jotain se käy pussin päälle.

Me ollaan nyt asuttu tätä meidän rintamamiestaloa nelisen vuotta. Ensimmäinen vuosi meni miettiessä miten
remontoidaan ja mistä lähdetään tekemään taloa omannäköiseksi. Mutta eipä tartte miettiä enää
kun Amo jäi kotiin. Satuin vain kerran sanomaan ääneen remonttihaaveet Amon kuullen ja mies päätti
toteuttaa niitä omalta osaltaan. Nimittäin osallistumalla purkutöihin.
Tätä kohtaa minä en ymmärrä, että Esa suuttui siitä, Mehän nimenomaan ITSE säästyttiin siltä ikävimmältä
osalta. Miehet eivät sitten osaa olla kiitollisia avusta


Katsotaan nyt tätäkin kuvaa. Amo repi muovimaton pois. Tosi näppärää,
Itse ei sitä tarvinnyt tehdä, kunhan vei purkujätteet pois. Tai
tapetit seinistä. Oikeasti, mikä voisi olla inhottavampaa hommaa ?
Minusta ainakin. Läträtä veden kanssa, odottaa että se likoaa ja
revit sitten  irti. Luonnonmukaisempi tapa on että koira tekee sen
ja toisekseen, Amo näyttää aika väsyneeltä urakan jälkeen eikä saa edes
kiitosta




Kuinka moni teistä voi laittaa ennen ja jälkeen kuvia? Minä voin, tosin
jälkeen kuvan alla pitää lukea että toteutti Esa



Tätäkään ei varmaan olisi jos Amo ei olisi tehnyt pohjustus töitä ensin



Onhan oman osuutensa Amon pikku askareista saanut myös silmälasini.
Oma vika, mitä en osaa valita oikealaisia tai värisiä sankoja.
Nämäkin olivat jotkut skagat, eivät edes mikään kunnon merkki
kehyksiä. Yhdet taisi olla Dolce Gabbanat, mutta mustat eli aivan
liian synkät minun vaalealle iholle. Sitten joskus
kun tartten uudet lasit taidan ottaa Amon makutuomariksi niin
tulisi sekin asia kerralla hoidettua kuntoon

Onhan sitä siunaantunut myös niitä miinuksia. Amo on remmirähjä. Tosin siinä on  sattumilla oma
osuutensa kun tietyssä nuorenherran  herkkyysvaiheessa kävi neljä kertaa niin että vastaantuleva koira kävi päälle.
Eihän siinä muuta tarvita. Viimeisin kerta oli niin katastrofaalinen tilanne että itsekin sain raumoja.
Pitkään meni että ylipäänsä uskalsin lähteä lenkille koirien kanssa.
Mutta hengissä ollaan, Amon käytöstä työstetään pala kerrallaan, mutta onnistuineita toistoja se vaatii
ainakin miljoonan. Yksi näistä onnistumisista saatiin muutama päivä sitten. Ja kun vastaan tulevan koiran omistaja puheli koiralleen,

joka haukkui hihnassa, että katso miten hyvin tuo toinen käyttäytyy

Tästä on hyvä jatkaa  Olin niin iloinen, että
huikkasin naapurin isännälle , että rähjäämättä ohi. Katsoi vähän kummissaan , mutta väliäkö sillä
olin niin ylpeä työstä pikkutöpöläisestä.
Tästä on hyvä jatkaa


Amosta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Taisi tulla kuvakollaasi. Hymy karehtii
huulille. on se vaan sellainen rakas Hönö

Siellä ne möngertävät. Rakkauden hedelmät. Viisi näkyi, mutta aika näyttää montako sieltä putkahtaa

PENTUSTEN TUOKSUA LUVASSA HUHTIKUUN LOPULLA







Jälkikasvustaan ylpeät vanhemmat


Pentusista ja heidän vanhemmistaan voi tiedustella joko s.postilla kaija.seppanen1@luukku.com tai ottamalla luuria käteen ja soitella 040 7793932

Tilta astutettu  ( keinohedelmöitetty )28.2.2016. Neljän viikon päästä nähdään onko siellä mini perroja tulollaan

Nostetaanpa tämä päivitys taas ykköseksi. Tiltalla alkoi juoksut ja tämä tarkoittaa Urho sitä että täältä tullaan kun päivät on kohillaan. Toivottavasti nyt tärppää . Ei ole ainakaan voikukkia mitä haistella. Sanoisinko että tarkka tyttö tuo Tilta. Ajoitti tärpit niin että kun reilun viikon päästä on taas itsellä Joensuun viikko niin Tiltalla on silloin NE päivät, ei tartte turhia mutkia ajella miesten perässä


PENTUSTEN TUOKSU TOIVEITA ILMASSA

ESITTELYSSÄ PENTUJEN VANHEMMAT

( Tiltalla alkoi tänään tyttöjen jutut ja kesäkuun puolen välin paikkeilla teemme visiitin Urhon luokse Joensuuhun ja jos kaikki menee kuin sadussa meille syntyy elokuussa pienenpieniä kikkarakarvaisia pentusia )

Beso Bocan Bola de Nieve ( Tuttavallisemmin Tilta )

Tiltulainen, tämä valkea lumipallo ( Bola de Nieve ) on kenties maailman iloisin perrolainen. Häntä heiluu kun aamulla saan silmiäni raotettua ja illalla viimeiset hyvän yön toivotukset iskeytyvät lattiaan häntä vispaten

Voin vain todeta että jokaisella asialla on jokin tarkoitus niinkuin myös sillä että Tiltulainen muutti takaisin kotiin 9 viikon ikäisenä. Oli tarkoitus, että kaikista kyselyistä huolimatta mitä Tiltulaisen tulo aiheutti päätin pitää sen itselläni ja yhtäkään päivää en ole tuota valintaa katunut, siitäkin huolimatta että jouduin luopumaan silloisesta projektikoirastani, mutta Tilta on täyttänyt tuon aukon sataprosenttisesti jos ei enemmänkin. Voisin sanoa että Tilta on SE elämäni koira, joka jokaiselle tulee vain kerran elämänsä aikana

Tilta on luonteeltaan avoin, sosiaalinen, hirmuisen työmoraalin- ja hermorakenteen omaava, pelle ja toisinaan hyvinkin teatraalinen koira, joka osaa  filmata hyvinkin taitavasti. Koti oloissa Tiltaa ei juurikaan huomaa. Osaa rauhoittua hyvin kun mitään ei tehdä mutta kiihtyy nollasta sataan alle sadasosa sekunnin kun aletaan touhuamaan.

Varmaankin kaikkien perrojen tapaan, niin myös meillä, ei ovikelloa tarvita, sillä nämä kikkarakarvaiset hännänheiluttajat pitävät siitä huolen että kukaan ei tule meille tietämättä. Vartijakoiran geeni itää vielä hyvinkin tarkkaan perskarvoissa, mutta sitten kun vieraat on haukuttu, thats it. Nuorempana Tilttaralla ei juurikaan vieraista välittänyt, mutta iän myötä suostuu jo ihan silitettäväksi asti ja jos oikein on kiva vieras , saattaa vieras saada sukan taimikänytsattuu suuhun sillähetkellä tarttumaan

Reenikaverina Tiltulainen on kyltymätön työkoira, joka tekee kaiken ilolla ( häntä heiluen ), palkkana toimivat niin leikki, namit, mutta toimii hyvin myös laumavietin kautta, mutta silittämistä Tilta ei reeneissä oikein ymmärrä. Sen mielestä se on jopa inhottavaa. Lällyttäminen kuuluu kotiin sohvalle, ei reenikentille kaikkien katsottavaksi. Tilta on kovin ohjaajaherkkä joka lukee minua kuin avointakirjaa . Mitään negetiivisia ajatuksia ei reenikentälle voi tuoda tai millään tavalla niitä ilmaista ääneen sillä Tiltan mielestä ne ei sinne kuulu ja siinä se onkin ihan oikeassa. Kentällä pitää olla superkivaa, mökötykset hoidetaan sitten muuna aikana. Jos joskus sattuu niin käymään että kössinturkin paikkaaminen jatkuu kentälle asti Tilta muuttuu epävarmaksi osoittaen sen rauhoittamalla minua .

Kisakentillä oman jännittämisen myötä Tilta vain nousee periaatteella " me hoidetaan tämä homma kotiin " älä äippä huolehdi

Tiltulaisen kanssa harrastetaan pääasiallisesti Tokoa. Kisataan EVL:ssä  nuorempana aktiivisemmin agia, nyt se laji on jäänyt kokonaan muistojen joukkoon. Kiva harrastus, mutta ajanpuutteen takia kaikkiin kivoihin juttuihin ei vain kerkeä vaikka kuinka haluaisi. Samoin haku reenit ovat jääneet TOKO:n jalkoihin, mutta siellä se taka alalla roikkuu. Vuorokauteen vain pitäisi saada muutama tunteroinen lisää että kaikkea kivaa koiramaisia juttuja voisi tehdä enemmän

Tiltulainen on suorittanut myös hyväksytysti MH-luonnekuvauksen. Kuvauksen kuvauksesta voi lukea  tästä

Tiltulainen on ollut perusterve koira koko elämänsä ajan. Eläinlääkäriä ollaan käyty moikkaamassa rokotuksilla  ja terveystuloksia teettämässä

Äipän roolista Tiltulainen suoriutui loistavasti. Synnytyksen hoiti itsenäisesti sekä pentusten hoitamisen. Parempaa äitiä pentuset tuskin olisivat voineet saada.  Äitinrakkautta riitti kyllä ihan jokaiselle

Onhan jokaisessa koirassa ( niin kuin meissä ihmisissäkin ) jotain vikaa / huonoja ominaisuuksia ja jos Tiltasta pitäisi nyt jotain kirjoittaa on se että se on ihan sietämättömän hidas päättämään mihin tekisi tarpeensa. Kyllä. Se ei yksinkertaisesti osaa päättää onko paikka tarpeeksi hyvä sen tuotoksille tai jos paikka sattuu miellyttämään niin mihin suuntaan sen tuotoksen tekisi. Tekisikö sen nokka menosuuntaan, sivusuuntaan tai tulosuuntaan…ja kun itsestä tuntuu että tuo kaikki on jo Tiltulaisen päässä saanut siunauksen ja siihen hartaaseen hetkeen voi rauhoittua niin mitä vielä, jokin risu tai männynkäpy on rituaalin tiellä ja etsitään sitten uusi paikka ja sama alkaa sitten uudelleen . Voitte uskoa että joskus meinaa palaa hihnan toisessa päässä käpy

Tilta jalostustietojärjestelmässä 

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI54644/10&R=336

Tiltalta on myös keväällä testattu kilpparit sekä TGAA jotka ovat viitearvojen alapuolella sekä testattu diluutiogeenin osalta, jonka osalta Tilta on kantaja

PENTUEEN ISKÄ 

Urholta luonnistuu niin lintumetällä olo...

Posettaminenkin ihan coolisti...

eikä moottorikelkkailukaan tuota vaikeuksia

Tervehdys kaikille, olen lupsakka 6-vuotias herrasmies Joensuusta. Pennusta saakka olen ollut nöyrä ja samalla erittäin avoin luonteeltani kaikelle uudelle. Hampaat näkyvät ainoastaan haukotellessa. Kaikki ihmiset ja koirat saavat minun puolesta olla rauhassa, mutta käyn toki tervehtimässä, mikäli isäntä antaa luvan. Ovikellolle kyllä on pakko haukahtaa sekä käydä häntä heiluen tarkastamassa kuka tulee.

Pennusta alkaen ei-sanaa ei ole juurikaan tarvinnut käyttää, kutsuttu ainoastaan pois, jos sen hetkinen tekeminen ei ole miellyttänyt isäntää. Nopeasti opinkin, minne kannattaa päänsä työntää ja mitä kannattaa tehdä. Lasten synttäreillä on ollut aina hauskaa, eli tulen toimeen hienosti lasten kanssa.

Näyttelyrintamallakin vierailin nuorempana muutaman kerran, Sert tuli parhaimpana saavutuksena sekä muutama varasert, avoin luonne hurmasi tuomarit mutta eipä ulkonäössäkään ole ollut valittamista. Isännän innostus näyttelyihin vain hiipui koska parempaakin tekemistä löytyi kuin näyttelyt.  Isännän mielestä on aivan sama, olenko muotovalio vai en.

Harrastan lenkkeilyä sekä metsästystä, ehkäpä metsästys on minusta parasta mitä maa päällään kantaa. Ylösajavana pyrin ajamaan kanalinnut isännän ulottuville, ilmeisesti isännän mielestä olen siinä aika hyvä, koska viikon metsästyksen jälkeen isännällä ei ole yleensä asetta mukana. No, hauskaa silti etsiä lintuja ja saatanpa käydä jänistäkin pöläyttämässä, vaikkei asetta ole mukana. Saapahan päivän lenkin samalla. Viime syksynä isäntä käveli lintujen perässä 282 kilometriä, minulle varmaan jokunen kymppi enemmän. Nämä ovat normaali kilometrit minulle syksyisin. Ainoa metsän elävä, josta en suuremmin välitä, on karhu. Karhua kävin jäljittämässä jonkun matkaa ja karhu jäljitti sitten minua, isännän luokse tuli melkoinen kiire. Katseltiin sitten muutaman metrin päästä toinen toisiamme silmiin ja karhun piti poistua, varmaan isäntä auttoi tuijotuskilpailun lopputuloksessa. En ole sen jälkeen suuremmin karhun jälkiä seurailut. 

Terveenä olen ollut, ainoastaan rokotukset olen käynyt eläinlääkäristä hakemassa, sekä vaadittavat tutkimukset suvun jatkamiseksi. Pentueita on teetetty tähän saakka yksi, kovin tyytyväisiä ovat pentujen omistajat olleet minun tekosiin. Lupsakka luonne on periytynyt jälkeläisiin ja muotovalioitakin pennuista on tullut.

Onko minussa puutteita? Vaikea kysymys, toki pituutta voisi olla hivenen vähemmän ja isäntä on välillä sitä mieltä, että kovuutta voisi olla yksi napsu enemmän. Toisaalta tällaisena lupsiaisena tottelen kaikkia, kuka minun kanssa touhuaa. Isännän mielestä minunlaisia koiria voisi pitää useammankin kerralla ja on sanonut useasti, ettei tarvitse parempaa koiraa!

Terveisin,

Urho (Veskarin Fiel Fuel)

Urho jalostustietojärjestelmässä

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI39465/09&R=336

Urho pojalta on myös tämän kevään 2015 tarkastettu kilpparit sekä TGAA joiden osalta myös tämä vanhempi on viitearvojen alapuolella, PRA negatiivinen sekä diluutiogeenin osalta clear

Pentusista kiinnotuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse kaija.seppanen1@luukku.com tai pirautttaa numeroon 040 7793932