sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

VOI VOI VOITTAJAAN

Kuva: Voihan voittaja, täältä tullaan.





Tänään käytiin kisaamassa Iisalmessa. Hyvillä fiiliksillä lähdettiin ja vielä paremmilla fiiliksillä ajeltiin kotiin. Kaksi koularia takataskussa Tiltalla TK2 ja Mantalla TK 1
Pisteillä ei Tiltun osalta juhlittu, juuri ja juuri ykköstulokseen saavuttava pistesaalis kasassa eli 160 , mutta se millä tunnehuipentumalla me nuo pisteet saatiin on aivan käsittämättömäntä. Tätä TOKO on parhaimmillaan

Tuomarina oli Katja Rautiainen

Paikalla olo 0 pist . Tilta oli lähtenyt heti perään kun omat perävalot katosivat piiloon. Eipä siinä muu kuin kytkeä koira. Tiltan ilmeestä näki että  "anteeksi näin ei saanut tehdä mutta en voinut itselleni mitään ". Eipä siinä kuin nollata tilanne ja alkaa miettiä yksilösuorituksen osioita. Moppi The Ovulaatiotesteri on jo kovin kiinnostunut Tiltun tuherosta joten liekkö alkavat juoksut heittäneet ylimääräisen hormoonikierroksen

Seuraaminen kytkettynä 8,5  pist  Auennut hieman

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 pist  Tästä en ihan tarkkaan muista mistä puolipojoa lähti, olisiko kyynärä noussut hieman ?

Luoksetulo 9 pist  Pari askeleen vaihtoa jätettäessä siitä pisteen menetys. Pysähdys kuin seinään, hyvä eteentuleminen ja siitä sivulle

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9pist  Ei muistikuvaa mistä pistelähti, pysähtynyt kuitenkin hyvin

Nouto 10 pist  Laukalla lähdettiin ja laukalla tuotiin

Kauko-ohjaus 10 pist Hyvät nopeat siirrot , ei liikkumista

Estehyppy 9,5 pist  Mielestäni ei mitään mainittavaa, mutta tuomari on jonkun puolenpisteen virheen nähnyt

Kokonaisvaikutus 10 pist Tuomarin mielestä koiralla on into ja halu tehdä työtä mikä näkyy ja välittyy katsojille


Omaa suoritusta ootellessa kävi kyllä mielessä kaikki mahdollinen tunne skaala tuon paikalla olon takia, mutta eipä Tilta sitä ilkeyttää tee eikä osaamattomuuttaan,  paremminkin epävarmuuden takia Luulen että paikalla olo joudutaan rakentamaan uudelleen tavalla tai toisella, mitään menetettäväähän ei ole jos ottaa kuvioihin uuden tuulet

Mantulille TK1 hyvällä tuloksella 175,5 pist ja Mopilla taisi olla ihan omat kisat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti