sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

TOKOILUA KOKKOLASSA

Mikä ihme se saa ihmispolosen ilmoittautumaan nuihin kokeisiin. Ei siinä kivojahan ne ovat, mutta se että ajaa reilu 700 km muutaman minuutin tähden mitä siellä kentällä vietetään ??? .Lauantai aamuna kello pirahti 2.30 ja ei todellakaan jääty petiin loikoilemaan ja hieromaan unihiekkaa silmistä.  Kovin minuutti aikataulun olin taas itselleni järkännyt että olisin Ippaa hakemassa ennen neljää , poimisimme Mantun ja Tinkan Kajaanista kyytiin ja suuntaisimme kohti Kokkolan huudeja kisaamaan. Säätiedotus oli luvannut aika sakeaa räntä-/lumisadetta jotan matkaan oli hyvä varata aikaa ettei tarvitse hurjastella. Diva oli yö-/päivähoidossa mummulassa ettei raukkaa tarvitsisi kokopäiväksi yksin heittää kun Esa ja Tyyne ovat perukassa
Alokasluokka missä minä ja Tilta sekä Manttu ja Tinka kisaamme alkoi kymmeneltä ja AVO sitten sen jälkeen, onneksi niin Ipalla ei ole taas hirveä outus aika kuten Oulussa viimeksi
Kisoihin oli ilmottautunut ALOkkaaseen 10 koirakkoa. Harmikseni kisasin numerolla 9, itsestäni olisi "kivempi" kisata jossain puolessavälin ja Manttu numerolla 7.
Tuomarina oli Päivi Kivelä, ihan outo tuomari itselle. Tuomarina tiukka, mutta hyvällä tapaa. Selitti hyvin mistä tuli piste menetyksiä ja rohkaiseva
Kentälle menin ihan läkähdyksissä koska leikin Tiltan kans pihalla omaa vuoroa ootellessa. Varmaan se liikkuri luuli että puhaltelen pelosta, koska hän sanoi ettei tähän kuole :D
Itse kisaan...
Tuomarin tarkastus ,     Tilta oli yllättävän reipas, seisoa tökötti paikallaan ei laskenut häntää tai väistänyt
Luoksepäästävyys,       10, Tuomari tuli koiran eteen kyykkyyn ja silitti rintaa. Ei väistämistä
Paikallaolo,                      9, Hyvä rauhallinen paikallaolo, piste menetys kun alkoi hinaamaan itseään ylös kun tulin Tiltan sivulle ennen sivulle käskyä ( kumma, tätä ei ole tapahtunut ennen)
                                         
Seuraaminen kytkettynä 9  Tuomarin mielestä lähes täydellistä seuraamista. Piste menetys lopussa kun liike pysähtyy Tilta jäi seisomaan ( hassu juttu tämäkin )
                                           
Seuraaminen taluttimetta  9,5 Sama tuomarin kommentti kuin edellisessä, puolipistettä lähti kun Tilta aavistuksen ennakoi perusasentoon tulemisen
Liikkeestä maahanmeno  9,5  Hyvä ja nopea maahanmeno. Perusasennon pienestä vinoudesta -0,5 pist
Luoksetulo                        10   Täydellinen
Liikkeestä seisominen     10   Hyvä nopea seisahtuminen
Estehyppy                         10   Meidän vaikein liike :D ja nyt se onnistui
Kokonaisvaikutus            10   Tuomarin mielestä meitä on ilo katsella. Kehui Tiltan motivaatiota tehdätyötä, sen iloisuutta ( harmi kun en saa videota ladattua, mutta kun eilen   illalla katsoin kriittisen silmin meidän tekemistä niin tuon pienen perrolaisen häntä heiluu ihan koko ajan ) ja tekemisen tahtoa
                                             
  Kokonaispiste saldo 192, luokkavoitto, KP ja TK 1.Palkinnoksi tuli Risto Matti Ratian kynttilänjalkaa, lelua, pokaalia sekä se koulutustunnus, pronssinvärinen laatta. Että minä olen ylpeä tuosta vaaleasta pienestä työmyyrästä. Sitten vain kohti AVOinta ja onneksi siinä on enää pientä hiomista lähinnä luoksetulossa, sillä SM:ssä kisaamme sitten  jo luokkaa ylempänä
Manttu ja Tinka saivat kakkostuloksen 155 pist, harmillisesti yksi liike nollille, mutta hyvällä innolla myös Tinka teki töitä. Mopin mietteitä kisoista voi käydä lukemassa sen omasta blogista, sillä niin hyvin se cottoni omaa suoritustaan analysoi siellä http://moppijamanta.blogspot.com/
Kisojen jälkeen kisapitsalle ja sitten kuonot kohti kotia. Kyllä sitä päivälle tulee pituutta öbautti rallaa reilut 13 tuntia mutta matkaseura oli taas niin huippua että matka joutui nopsaan. Kauheaa kihertämistä :D
Kiitos Ippa ja Manttu taas loistavasta päivästä, niin ja kiitos kuuluu vielä mahtavalle kannustavalle yleisölle jota oli paikalla.
Kuva voittajakoirasta tulee kun kamera tulee kotiin


Diva halusi myös kuvaan. Taitaa olla aika ylppis tyttärestään


         













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti