Tiimi T:t

Ei viikkoa ettei meidän elämässä tapahtuisi jotain uutta. Viisiviikkoisten pentusten kuvaaminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin viikkoisten, se tyyppi ei uskonut, kun me kerrottiin. Me osataan kaikki temput näyttää just silloin. Tai, no me saadaan näyttämään se tosi typerältä kun se yrittää kaikkensa, että me oltaisiin paikallaan. Se ääntää ihan oudosti, napsuttelee sormia, hyvä ettei tee kuperkeikkoja, että me oltaisiin hetki paikallaan. Ja kaikenhyväksi se halusi ottaa sellaiset "pönötys" kuvat, oltaisiin niinkuin näyttelyseisonnassa, että näkisi rakenteet sun muut hienoudet meistä, mutta me pistettiin läskiksi koko juttu... sekin. Sen mielestä me levittiin kuin hujasen p...ska, mutta meidän mielipidettä kuvaukseen ei kysytty, joten oltiin ihan vaan omia ihania itseämme.

Cara ( Felicitas)

Tässä mun pänötysasento. Leikin sahapukkia ja tuo läntti pöydällä ei ole minun tuotoksia. Voisivat edes pyyhkiä pöydän kuvausta varten

Taavo (Flavio)

Sormet pois mun pyllystä

Frosti ( Fayyaad)

Mä panostin ihan tosissan, että saatas edes yksi pönötyskuva

Sulo (Fumihiro)

Mulla sattu just huono hetki päivästä. En edes katsonut koko kameraan ja pönötyskuvassa pistin vastaan koko kolmikiloisella ruhollani

Jovi (Fabrizio)

Mä taas pistin parastani. Taisin taas viedä pisteet kotiin. Minkäs mahtaa, että osaa poseeraamisen taidon. Verenperintöä, varmaan isän puolelta. Meidän mutsi ei oo mikään linssilude. Kuulemma näyttää muikulta kuvassa kuin kuvassa

Pihalla ollaan aina kun arska jaksaa paistaa edes pikkasen. Mielellämme menisimme piha-altaaseen, verikoiria kun olemme, mutta ei olla päästy sitä vielä testaamaan. On kuulemma liikaa vettä.

Se, jolla ei oo niskakipuja voi katsoa tätä kuvaa. Caralla oli suppariasiaa, joten sitä ei voi julkaista

Melkein jokainen lehti tältä pihalta on keretty haistella ja maistella

Tämä vaati jo tarkempaa analyysia

Välillä homma karkaa käsistä ja juttu menee painiksi. Se meidän äipän omaihminen on sanonut, että asiat pitäisi pystyä ratkomaan puhumalla, mutta kaikkeen ei vielä pysty. Mä näytän kieltä ja kun tästä pääsen juoksen karkuun

Mä oon salaa harjoitellut tämmöisen erikois istunnon. Tällä jos millä hurmataan Vaasan tytöt, kun sen aika tulee

Me ollaan pilistelty toyotalla ja yhtenä kertana me päästiin piitsille. Kyllähän se tyyppi siitä meille kertoi edellisenä iltana ja yritti sitä kuvailla, mutta ei me tietty, että se olisi näin siistii. Jovin tuleva omaihminen oli mukana. Hitsi, että me nautittiin, hiekasta, järvestä ja piilopaikoista.

Maastoutuminen on tulevaisuutta ajatellen hyvä taito. Siis, jos sut yllätetään jostain kielletystä ja haluat sen jälkeen piiloutua

Rantaleijona


Mä jään sitten pitämään seuraa mutsille, kun muut pentuset lähtevät omiin koteihin

Sitten se tapahtui mistä viikko sitten kerrottiin eli pentutarkki eläinlääkärissä. Me ei yhtään tiedetty mitä tuleman pitää, mutta eipä kannattanut kauan arvuutella. Tyyppi kerrallaan ensin vaa'alle ja sitten pöydälle. Tutkittiin silmät, väänneltiin jalkoja, kuunneltiin sydän, katsottiin hännät ja lopuksi pistettiin neulalla niskaan. Kuulemma sirutus, jotta meidät tunnistettais siksi perroksi, mitä papereissa lukee. Ensin piinapenkkiin joutui Cara. Painoa oli kertynyt 3,3 kg. Terve pentu, hännän juurta myöten

Uroksista ensimmäiseksi tarkastukseen joutui Frosti. Painoa nuorelle miehelle oli kertynyt 3,05 kg. Terve pentu, mutta jotain oleellista, mitkä miehillä on antaa odottaa vielä itseään

Toisena pojista Frostin painikaveri Taavo. Mentulaksikin kutsuttu komistus oli kerryttänyt massaa 3,35 kg:n verran. Terve tyyppi, mutta palleroiset antavat odottaa myös Taavon kohdalla

Kolmanneksi vaa'an kautta eläinlääkärin otteisiin pääri Jovi. Pieni suuri mies oli ruokaillut 2,69 kg:n verran. Terve pentunen, toinen palleroista oli laskeutunut paikalleen, mutta maitohampaiden tulo viivästynyt. On siellä kolmisen piikkiä, jottei ihan häviölle jäädä painiotteluissa

Mr Black, Sulo. Painoa 3, 01 kg. Terve pakkaus, mutta kuten muillakin pojilla (paitsi Jovi) miehiset killuttimet ovat vielä tuloillaan.

Olihan se kokemus, ettei siitä pikku itkuilta vältytty. Niin ja keltasta mönjää työnnettiin taas kurkkuperään ja kynnet leikattiin. Näistä toimenpiteistä tulemme tekemään reklamaation

Tämän viikon kenties oudoin ilmestys meidän elämässä ovat kaksi ihan väärän rotuista tyyppiä. Pieniä kuin mitkä, mutta sitäkin tiitterämpiä. Ovat kuulemma suomenpystykorvia. Tyttö ja poika. Niiden elämäntaival oli alussa haasteellista, koska niiden äippä jouduttiin leikkaamaan, että tyypit näkisivät päivänvalon. Niiden äipällä ei tule vielä maitoa, joten meidän äippä ruokkii nämä pikku mönkijät. Tulevat meille kolmen tunnin välein. Meidän äippä syöttää ja pesee ne ja sitten ne taas lähtevät omaan kotiin, tullakseen taas meille. On meillä kyllä melkonen äiti. Resitentti voisi antaa sille äitienpäivänä sellaisen sankariristin tunnustukseksi toisten pentujen hoidosta

Me saadaan olla niiden kanssa yhtäaikaa tisulla jos meitä huikoo. Ei koko lauma kerrallaan, vaan yksitellen, koska on meillä melkoinen koko ero.

Ovat kuin pienet oravanpojat, marsunkantokopassa. Meidän äippä on antanut massikkaa niille niin paljon, että ne voivat jo ihan hyvin. Ovat jo melkoisia punkeroita, mutta pitää niillä vielä syödä, että tavoittavat meidät.

Mainittakoon, että meidän mutsi on alkanut meitä myös komentamaan. Joo, alkaahan meillä välillä mopo keulimaan, mutta ei tartteis sentään huutaa, niinkuin se eilen illalla huusi Caralle. No, olihan siinä tietty osuutta Carallakin, kun se ei heti uskonut kun äippä sitä komensi, niin joutu sitten karjumaan ihan tosissaan. Usko sitten, mutta se meni paikkaamaan kössinturkkia putken taakse piiloon, eikä suostunut tulemaan sieltä pois. Voi olla, että tämä vei äipältä ansioristi mahikset. Äippä antoi kuitenkin sille anteeksi vähän myöhemmin, ruokki ja teki perusteelliset iltapesut, joten tais olla eräänlainen anteeksipyyntö. Meidän äiti on kyllä yks aurinko, mutta tarvittaessa siitä kuoriutuu yks hirviö, ainakin meidän mielestä. Niiden tyyppien mielestä, jotka asuu tätä huushollia, oli ihan oikein, että äippä komentaa. Laitetaan ylös ja palautetta tulee jossain muodossa, kun osataan sitä antaa. Siihen asti on pareen olla kunnolla ja uskoa, jos äiti antaa varoituksen liiallisesta riekkumisesta

Tämmöstä taas tänne. Me yritetään tehdä pisut paperille ja olla muutenkin reippaita. Katotaan mitä ens viikko tuo tullesaan.

Viikko on taas vierähtänyt ja uusia juttuja on tullut vanhojen asioiden rinnalle. Meiltä leikattiin taas kynnet. Ei auttanut vaikka kuinka rimpuloitiin ja esitettiin eriävät mielipiteet asiasta. Se tyyppi, joka leikkaa meiltä kynnet kertoi juttuja, että luoja on luonut koirille neljä tassua, joissa on neljä varvasta ja niissä jokaisessa kynnet, jotka pitää leikata. Tosin Flaviolla on takakannukset, jotta sillä on sitten pari ylimääräistä leikattavaa. Sitten se kertoi, että se käy salilla, että se on paljon vahvempi kuin me, ettei rimpuilu auta. Meni vähän aikaa kuunnellessa sen juttuja, mutta sitten me taas pistettiin hanttiin, kukin vuorollaan, mutta totta se oli, se oli vahvempi kuin me...vielä.

Uutena juttuna meille oli, että ruokaa tulee myös kupista. Ei enää pelkästään äipän tisusta. Ei juurikaan syletty kuppiin, eikä liiemmin sitä ihmeteltykään. Vedettiin napaan ja oltiin tyytyväisiä. Jälkkärinä ja välipaloina on sitten perinteinen maitobaari.

Ollaan myös ulkoiltu aina sään salliessa. Nyt uskalletaan lähteä tutustumaan pikkasen kauemmaksikin. Neliviikkoisen elämän on aika mukavaa. Reviiri on laajennettu koko alakertaan, ruoka tulee tarjottimella kirsun eteen, välillä otetaan maitohörpyt, leikitään ja nukutaan. Viikon päästä olisi kuulemma joku eläinlääkäri tarkastus. Tutkitaan ja hutkitaan joka heppu kirsusta hännän päähän.