maanantai 9. toukokuuta 2016


Tervehdys täältä pentulaatikosta omat ihmiset





Alku uudelle elämälle on lähtenyt hyvin käyntiin. Kasvetaan kovasti ja äippä pitää meistä huolen. Niin ruoan suhteen


kuin puhtaudenkin




Meidän aika menee siihen että väliin otetaan tirsat ...


kukin tietenkin tyylillään. Vaikka äsken hengitin toisen niskaan niin hetken päästä olen tassut taivasta kohti 

ja sitten tisutellaan. Meidän äiskä on kans ihan mestari ottamaan rennosti tämän meidän hoitamisen
Ei paljon ressaa. Ja ei kannatakkaan

Meillä on ihan omat tyylimme.Eräät meistä osaavat olla ihan nätisti tisulla

Sillee sievästi pienesti herkistellään

kun taas sitten toiset ottavat ihan suun täydeltä. Luulee raukka että ruoka loppuu kesken. Voin sanoa
ettei lopu. Meitä on neljä ja nisiä silmin kantamattomiin 



Joskus kun nälkä yllättää ihan suvereenisti me voidaan olla myös tälläisessä kivassa muodostelma tisuilla

Tämä jos mikä  vaatii jo taitoa. Ei onnistu ihan joka martalta




ja joskus taas ihan normisti. Kaikki sievässä rivissä




Jos ette omat ihmiset satu muistamaan miten pienet tassut meillä on niin ne on tämän näköiset. Tosin kuvahan on suurennettu , sillä ne ovat ihan vielä pikkirikkiriikkiset. Ja ei haise vielä tassuhiki.
Tämmöset vattutassut


Me omistamme mummun ja velipuolen. Ne haluaisivat kovin tulla tutustumaan meihin, mutta meidän äippä on vielä sitä mieltä, että antaa oottaa. Ne raukat yrittää vetää vainua portin toiselta puolen

Meidän äipän oma ihminen on mennyt pikkuisen sekaisin meidän syntymän takia. Ei riitä, että se pussailee meitä tämän tästä, sillä on ihan outo virne naamalla kun se tulee pentulaatikon reunalle ( kun vain tulisikin reunalle, kun se saattaa ottaa päikkäritkin meidän kanssa laatikossa ) juttelemaan, silittämään ja laulamaan meille. Se on hamstrannut meille kasan leluja, että me saataisiin sitten leikkiä. Sen mies sanoi, että silloin kun niillä on ollut omat lapset pieniä etteivät ne omistaneet lähellekään näin paljon rompetta, mutta sillä on kuulemma aina taipumus liioitella asioita



Meillä on nyt myös viralliset nimet

Siinäkin tämä äipän oma ihmisellä tuli suuruudenhulluus kuvioihin. Sen mielestä espanja on niin kauniin kuuloista ( samoin kuin ranska ja italia ) että sen mielestä nimen pitää olla pitkä. Tylsä kennelliitto on vain keksinyt ikäviä rajoitteita nimen pituuteen. Voi ehkä olla meidän onni ja myös meidän omien ihmisten. Se kaksijalkainen tyyppi ei sitten ajatellut yhtään,että jos ne meidän omat ihmiset innostuisivat vaikka kisaamaan meidän kanssa ja sitten kun se tuomari sanoisi esim. että ykkös palkinnon saa Beso Bocan El hijo de las tiempos el hombre, niin sillä raukalla olisi kieli solmussa kun ne ovat menneet jo meidän äipän nimen kanssa niin solmuun että ne ovat luovuttaneet punastellen lausumasta koko nimeä ja sen nimi on vaan Beso Bocan Bola de Nieve. 
Joten onneksi joku organisaatio on meidän puolella. Se kaksijalkainen on niin ihastunut espanjankielen puheeseen, että se raukka ei älyäisi ( se ei oo kovin viksu kielissä, siellä koulussakin se kuumeisesti kamppailee englannin kielen kanssa ja oottakaa vaan kun ruotsi alkaa, niin me täältä pentulaatikosta voimme sanoa näin karkskisti että kusessa on)  jos joku espanjanlainen kiroaisi sen alimpaan sinne niin se onneton olisi vain taivaissa miten kauniilta se kieli kuullostaa. Mutta niihin meidän virallisiin nimiin



BESO BOCAN EFIGENIA (syntynyt vahvaksi )



BESO BOCAN EITHNE (pikku siemen)


BESO BOCAN EVERARDO (vahva ja rohkea)


BESO BOCAN EZEQUIAS ( jumala antaa voimaa)

                                     

Tämmöstä tänne pentulaatikkoon. Ai niin, meidän äippä oli tosi sairas. Niin, että se joutui käymään eläinlääkärillä. Sai kasan lääkkeitä mukaan, mutta nyt se on taas oma ihana itsensä. Hoitaahan se jaksoi meitä siitäkin huolimatta, mutta nyt taas häntä heiluu. Meidän mielestä taisi olla lääkehouruissa, kun portti voi olla nyt koko ajan auki, vaikka se meidän velipoika Amo ja mummu Diva on pirtissä ja ne saavat tulla metrin päähän meistä, mutta haistella saa vain kun ollaan portin toisella puolen

ps. tervetuloa sitten nuuskuttamaan meitä " meidän omat "

keskiviikko 4. toukokuuta 2016


AURINKOA YSTÄVÄT

Ennen kuin blogipäivitykset täyttyvät pennun kuvista, laitetaan vielä näin alkavan kesän kynnyksellä kuvia pääsiäiseltä.
Kun silloin reilu 11 vuotta sitten etsin itselleni omaa koiraa, moni kasvattaja ei halunnut antaa koiraa tänne pohjoiseen. Oikeassa olivat, eihän täällä voi elää ja varsinkaan koira. Ja nyt kun tästä alueesta on tehty ihan tutkimuskin ( Nordregio tutkimuskeskus ) että Kainuu on Pohjoismaiden surkein alue niin vahvistaa vain heidän silloista mielipidettään. Kyllä kasvattaja on aina oikeassa.
 Onneksi mukaan mahtui eräs vääräluuloinenkin vai liekkö ollut hullun rohkea tai oman tiensä kulkija että antoi tuolloin minulle koiran, Divan. Hengissä on edelleen ja jälkikasvua siunaantunut,

Mutta itse nautin ja niin näyttävät nauttivan nuo koiratkin





Tätä ei voi sanoa maitoparraksi.... oisko se sitten lumiparta....



Elähän pohjosenmies huio




Onhan tämä yhtä kärsimystä. Joutuu lumikengillä kävelemään pikin metsiä, että saa päiväkahvit ja makkarat syötyä





Arskaa














Hippaleikkejä

Cecar Millan ? 







Majavan pesällä

Ajatuksena minulla oli ensin tehdä iso perro. Se suunnitelma kaatui sitten omaan suuruudenhulluuteen, koska nuista palloista
tuli jo niin isoja, että nuiden päälle tulevien lumimöykkyjen käsittelyyn olisi pitänyt tilata nosturi, ja se jos mikä
on sitä suuruudenhulluutta. Tuosta tuli sitten Raatteentien monumentti tai ainakin osa siitä



Suunnitelmat muuttui sitten vähän järkevimmiksi ja tehtiin lumiukko. Tai minä tein, johtoporras vain katsoi vierestä


Semmonen siitä tuli. Löydettiin ihan nenäkin. Taisi olla joku Esan työkalu. Onpahan ainakin vähän aikaa tallessa
Ihan joka lumikenkäreissulle ei  lähdetty Tiltan kanssa kun oletusarvo silloin oli että neiti voisi olla siunatussa tilassa. Päiväreissu kuitenkin venyi useampaan tuntiin ja useisiin kilometreihin.Nuina päivinä kun jäätiin kahdelleen meillä oli ihan omat tyttöjen jutut sillä välin

Käytiin vähän potkuttelemassa potkurilla

Vaihdettiin välillä, kuka kyyditsee ja ketä



Toisena päivänä hiihdeltiin jäällä ja käytiin moikkaamassa
majavaa sen pesällä
Onhan täällä kyllä aika kamalaa asua, mutta näillä mennään, eikä pois muuteta.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016


PENTUSTEN TUOKSUA KOTI TULVILLAAN

No nyt ne rakkauden hedelmät ovat onnellisesti saatettu maailmaan. Myönnän, pari vuorokautta on mennyt vähän sekavissa tunnelmissa. Perjantaina aamulämpö oli alle 37, mikä tietää, että pentuset ovat polkaisseet lähtölaskennan käyntiin. Esa, Amo ja Tyyne ulkoistettu Vapun viettoon perukkaan, Diva hoitoon mummulaan, jotta saadaan Tiltan kanssa keskittyä vain rauhalliseen synnytykseen.
Perjantaina puolelta päivin alkoi avautumisvaihe, joten ajattelin, verratakseni edellistä synnytystä, että alkuillasta tai viimeistään yöllä pennut syntyvät
Yö meni siinä, että käytin Tiltaa joka tunnin välein ulkona, hieroin sen selkää , nukuin välillä pentulaatikossa ja juttelin tulevista pentusista
Aamu tuli eikä pentuja kuulunut. Alkoi jo huolettamaan kun avautuminen kestänyt niin kauan ja näkee että Tilta on kipeä. Soittoa päivystävälle eläinlääkärille, joka sattui olemaan Kajaanissa, meiltä reilun sadan kilometrin päässä, että mitä tehdään. Odotellaanko vai lähetäänkö ajelemaan Kajaania kohti. Esa hälytys perukasta pois ja toyotan nokka kohti kuntakaupunkia


Ensin kalkkia suoneen

Ultralla tarkastus että pentujen sydän äänet ovat hyvät

Pennut mahassa olivat kunnossa. Tiltalle oksitosiini pisto, jotta työntöpoltot lisääntyvät, koska Tilta oli jo aika väsynyt. Kävelytystä, jonkin ajan päästä toinen oksitosiini pisto ja kas kummaa, kuka se sieltä putkahti



 Pienoinen perro poika ( seuraavana aamuna punnittuna 352 gr )



  Seuraavaksi tumma ruskea neiti perro ( 349 gr )

Tässä kohtaa mietittiin, että lähdetään kotiin, koska synnytys näytti käynnistyneen hyvin ja Tilta näytti ottavan pienen aikalisän synnytyksestä. Matkaahan tosin kotiin olisi, mutta Tilta näytti ottavan pientä stressiä vieraassa paikassa synnyttämisestä. Ymmärrän hyvin, eläinkilinikan lattia ( olihan siinä pehmustetta alla ) verrattuna kotona odottava tuttu pehmeä pentulaatikko niin en ihmettele yhtään.
Päästiin melkein koti pihaan asti. Niin, melkein...



Tämä isäntä päätti, että elämään lähdetään täysillä eteenpäin. Niin totta kuin se olikin. Sinne se pentulaatikkoon syntyi , toyotan takapenkille, reilun satasen vauhdissa. Kaksi pentua minulla sylissä, toisella kädellä avustan Tiltaa kun tämäkin pentunen syntyi perätilassa. Mutta lopputulos on tässä, eikä mikään pienimies. 443 grammaa, täyttä perroainesta



Ensimmäinen pentunen, joka sai sitten syntyä pentulaatikon pehmeille alustoille oli neiti näpsä. Hyvin tumman ruskea tämäkin. Painoa neiti oli masussa kerryttänyt 379 gr

Sittenpä se alamäki alkoikin. Tilta oli jo hyvin väsynyt, Ponnistuksia tuli ja toki tiesin vielä odottaa yhtä pentusta syntyväksi, kun röntgenkuvat lupasivat viittä pentua. Kävelytin, soitin eläinlääkärille kun pentua ei kuulunut kolmeen tuntiin edellisestä pennusta, Tilta väsyi ja ei jaksa työntää. Esalle, joka oli kerennyt lähteä takaisin perukkaan soitto,että voi tulla vielä Kajaanin reissu, ystävät ja kylänmiehet käyty läpi, miten itse voisin tehdä Tiltaa helpottaakseni. Yritin auttaa pentua maailmaan tarttumalla siitä kiinni synnytyskannavassa, melkein siinä onnistuinkin, mutta aina kun ponnistus vaimeni, pentu vetäytyi takaisin syvemmälle kanavaan.
Mitään kamalampaa en toivoisi kasvattajalle, kun näet ettei narttu jaksa, pentu on kanavassa, et pysty auttamaan ja eläinlääkäriin on taas se reilu sata kilometriä ja tietysti sinne lähdetään, mutta jaksaako Tilta, oletus että pentu menehtyy ja kaikki muut ajatukset mielessä. Kiitos Katja tuesta ja otit toiselta kasvattajalta sillävälin selvää mitä voisin tehdä kun yritin auttaa pentua.
Kaikista yrityksistä huolimatta pentu syntyi, mutta lopulta enkelipentuna. Kaunis valkoinen uros, ruskein merkein. Pieni enkeli <3
Onneksi Tilta voi hyvin ja muut pentuset. Maitoa riittää ja pennut näyttävät oikein pullukoilta, lämpöisiltä pikkukoiran aluilta



Kiitos kaikille pennuista kiinnostuneille perheille. Teitä oli paljon, mutta näille pentusille on jo " omat ihmiset " odottamassa.

Oma lauma on melkein kotiutunut " evakosta " olosta. Diva on vielä Vappua juhlimassa mummulassa, mutta on eräs, joka ei voi ymmärtää että Tiltalta on äitin rakkaus hävinnyt ja mikä ihmeen kumma vikinä kuuluu huoneesta ja miksi  ovi aukkoon on ilmestynyt portti