MASUASUKKEJA JA TOKOKISOJA
Diva ultrattiin vielä varmuuden vuoksi viime maanantaina kun ensimmäisellä kerralla näkyi vain kaksi kiharaturkkista pentelettä ja eläinlääkäri halusi vielä kerran ultrata sen viikkoa myöhemmin ja nyt niitä pieniä suloisuuksia näkyi neljä, tosin Divan masusta päätellen ( laskettu aika 23 -25 pvän paikkella syyskuuta ) niitä voisi olla satajayksi
Jotenkin tuon vatsan seutu on pyöristynyt valtavasti. Pieni porsas :D
Tiltun kanssa käytiin kisoissa Sotkamossa 1.9, tuomarina oli Erkki Shemeikka. Viimeistä AVO:n ykköstähän sitä lähdettiin kalastamaan, mutta kuinkas sitten kävikään. Tultiin korkealta ja kovaa, mutta syyttää voin vain itseäni. Mikä ääliöpöljäidiootti olenkaan, mutta tässähän tämän lajin ihanuus onkin, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu kun ollaan tekemisissä elävän olennon kanssa.
Pikkaisen sydämen tykytyksiä aiheutti paikalla olo, jossa Tilta on noussut istumaan, mutta on sitä reenailtu niin paljon ja hyvin on mennyt joten ei kun kokeilemaan
Paikalla olo 9, Tilta oli noussut kyynärpäiden varaan kun olin mennyt piiloon, mutta hyvin pian laskeutunut maahan. Mitä piilosta näin niin rauhallinen paikalla olo
Seuraaminen taluttimetta 9, omasta mielestä tosi huonoa seuraamista. Aukesi ja kontakti tippui välillä, mutta loppua kohden parani
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0, meni maahan hyvin, mutta nousi sitten kyynärpäiden varaan, laskeutu takasin maahan kun kävelin Tiltan ohi. Syyn otan tästä kokonaan itselleni, koska seuraamisen aikana tuli jotenkin sellainen olo, mitä h....tiä ja kun on herkkä koira joka lukee omistajan ajatuksenkin huomaa tämän ettei ohjaajalla ole kaikki palanssissa ja tietenkin koirakin muuttuu epävarmemmaksi
Luoksetulo 5, läpijuoksu, ja tässäkin koiran omistaja/ohjaaja katsoo peiliin MITÄ JÄI TEKEMÄTTÄ ja tämän johdosta Tilta ymmärsi tämän alokkaan luoksetuloksi
Noutaminen 10, kerrassaan loistava, laukalla mennään ja laukalla tullaan suoraan eteen, missä kapulan luovutus ja siitä suoraan perusasentoon
Kauko-ohjaus 10, hyvät nopeat liikkeen vaihdot
Estehyppy 8, tässä ihmettelin kyllä tuomarin pisteiden antamista, Tilta lähti käskystä, istui nopeasti esteen taakse ja käskystä sivulle ja suoraan, mutta tuomari on tuomari ja piste
Kokonaisvaikutus 9, koira tekee ilolla , mutta vaatii pientä viilausta liikkeisiin ( ennemmin ohjaaja )
Kokonaispistesaldo 151 pist ja 6/10
Tilta sai taas kehuja katsojilta miten hienosti se toimii ja millä innolla ja miten meidän työskentelyä on kiva katsoa, onhan se " suloinen hännänheiluttaja "
Vai mitä ?
Yhteispotretti kuva Suomussalmi teamista kisojen jälkeen
Moppi kisasi malliikaasti saaden kakkostuloksen AVO:ssa 157 pist. ( samperin estehyppy ) Manta ALO:ssa 169 pist. ( eka kisat ) Tiltu nöpisnenu 151 pist sekä Santra AVO 1 174 pist. Onnea vielä tätäkin kautta koko rymy sakille
Ei muuta kuin uusia kisoja katsomaan
Tyynen kisa ura alkaa sitten viikon päästä lauantaina kauden ensimmäisillä haukkukokeilla. Toivottavasti lintuja löytyy