torstai 25. kesäkuuta 2015








PENTUE SUUNNITELMA SIIRTYY SEURAAVIIN TYTTÖJEN JUTTUIHIN

Niin se vain menee ettei kaikki mene aina kuin on suunnitellut, mutta kaikella on tarkoituksensa. Valitettavasti Tiltan ja Urhon tapaamisesta ei kirjoiteta tähtiin...ainakaan vielä

11.6 startattiin Joensuuhun päin, sillä aikaa toiset jäi talonvahdiksi

Ei se Amo taida aavistaa mihin sitä äippää ollaan viemässä, Diva vanhana konkarina taitaa aavistaa että jos kaikki menee treffeillä hyvin niin niitä ipanoita on taas pirtti täynnä

Kovin näyttää mietteliäältä  morsmaikku

Nouripari <3. Tiltalla ainakin taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Kovasti se Urhoa haastoi leikkiin ja heitteli piruetteja poijjaan edessä ja esitti rinsessaa.
Ensimmäinen tapaaminen meni lähinnä tutustumiseen ja toistensa haistelemiseen että mikä ihmeen tyyppi se sinä oikein olet. Pientä hippasta pihalla ja voikukkien haistelemista

Toisena päivänä tulemisesta eli perjantaina tärppien piti olla aika lailla kohillaan tai sitten viimeistään lauantaina, joten laskin niiden päivien varaan että jotain pitäisi nuorenparin välille kehkeytyä

Lauantaina menimme taas miehelään ja mikäs se siellä odotti

Honkkeli konkkeli dobberi tyttö Maija
No, eihän me sinne Maijan takia menty, mutta ihana 12 viikon ikäinen tuttavuus. Maija-pitkäsääri









Aluksi pihalla oli myös Urhon " veljmies ", siitä ei olisi paljon ollut hyötyä tässä suvunjatkamis hommissa kun siltä puuttui palleroiset, mutta sai se sen verran  haistella Kainuun tyttöä. Yritti se hieroa vähän enemmänkin tuttavuutta, mutta onneksi ymmärsi jos vähän murahti että Urho on sydämen ( äidin ) valittu



On se vain komea poika ja vieläpä gentlemanni käytökseltään

Äippä jutteli illalla lasten asunnolla että Onni ja Diva olisivat oikein sopivia toisilleen. Vähän yrmysköitä luonteeltaan, saman värisiä, syyliä tullut iän myötä vähän sinne ja tänne ja niiltä puuttui tietyt vekuttimet. Oikein passeleita

Meillä oli alussa vähän perskärpänen jaloissa tai sievästi taka-alalla. Halusi varmaan tietää aikuisten juttuista, mutta me ajateltiin että kukista ja mehiläisistä saa jutella sen omaihminen kaikessa rauhassa....sitten kun tuo rääpäle on vähän isompi
Perjantai meni vähän molemmilla kukkien haisteluksi joten otettiin Urho matkaan ja lähdettiin Eetun asunnolle miettimään jatkotoimenpiteitä


Meitä molempia taisi väsyttää nämä pennunteko ajatukset, joten vedettiin molemmat lonkkaa ihan kunnolla. Rinsessa tietysti sohvalla



ja sulho sitten kerrosta alempana





Äipän mielestä pentusia ei ihan näin tehdä, No okei, olihan meillä hetkemme, mutta jokin ei vain nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Viime hetkellä luistin vain pois ja gentlemanni kun on Urho luonteeltaan niin ei tehnyt väkinäisiä

Maanantaina käytiin proge testeissä ja saatiin tulokset samalle päivälle ja tulokset puhuivat karua kieltään. Juoksut ohi tai siis tärpit. Olisihan se eläinlääkäri ehdottanut jotain keinohedelmöitystä, mutta sekä äippä että Urhon omaihminen oli sitä mieltä että luomua sen olla pitää. Joten Subarun nokka kohti kotia

Seuraavaan kertaa sitten, Eli puolen vuoden päästä nähdään taas Urho. Pidä ittes miehenä. T. Tilta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti