sunnuntai 4. elokuuta 2013




OPPIA HAKEMASSA TARJAN KOULUTUKSESSA

Joskus pistää mietityttämään tämä harrastustoiminta tässä toko-rintamalla täällä Kainuussa. Tänä kuluvana talvena/ keväällä / kesällä on huippukouluttajia tullut kouluttamaan meitä alan harrastajia niin innokkaiden koirakoiden määrä tulla huippujen oppiin on sangen pieni. Hyvä että tarvittavaa ryhmää saadaan kokoon ja puhutaan alle kymmenen koirakon saamisesta että koulutus onnistuisi. Eivätkö kaikki uskallaudu " toisten silmien alle " reenailemaan , ovatko he niin jo taitavia etteivät tartte neuvoja ja vinkkejä vai onko yksinkertaisesti niin että he jollakin tapaa häpeävät osaamistaan jos vaikka omasta reenitavasta tulisikin sanomista " kaikkien kuulleen " , no, oli syy mikä tahansa itse taidan olla niin perskarvoja myöten tähän lajiin  koukussa että naama on kiinni tietokoneella että kun ilmot alkaa olla saatavilla niin heti mukaan ettei vaan jäädä pois.
Lauantaina päästiin taas Tarjan oppiin ja täytyy sanoa että on yksi parhaimmista kouluttajista millä olen käynyt. Yksinkertaiselle oppilaalle täytyy olla kouluttaja joka sanoo asiat mahdollisimman yksinkertaisesti, palaute on hyvällä tapaa kaunistelematonta ja suoraa ja koiran kanssa saa ihan kunnolla bilettää kentällä.
Tilturallan kanssa eka varttina otettiin ohjattua noutoa, joka on jo ollut varmalla pohjalla omissa reenilöissä, mutta ei se sitä sitten ollutkaan Tarjan opeissa. Joku voi varmaan luulla  että kehun Tiltaa turhaan kun eihän eilen kaikki mennyt  niin kuin strömsössä, mutta en kehu. Käsissäni ( ja pyörii myös jaloissani ) en kenties elämäni koira. Uusia, vallan villejäkin reeni muutoksia kyseiseen liikkeeseen joita lähdetään työstämään Tiltan jaksamisen mukaan ( jos se sitten on kohta äippä ). Täytyy myöntää että itsellä on niin sangen köyhä mielikuvitus joidenkin liikkeiden opettamiseen että kaikki uudet tuulet ovat tervetulleita

Merkiltä vitosvaihe päälle ja kapulalle tai pallolle tai nallelle, pääasia että vauhti on maksimoitu

Onnistuhan se lopussain kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää



Palkkana pallohullunkoiran paras palkka
Seuraaviin ulkoreeneihin jolloin arska paistaa pilvettömältä taivaalta värjään sitten Tiltan karvat vaikka mustiksi tai sitten Manta bc:n värisiksi  jotta koirasta näkyisi muutakin kuin valaistunut möykky jolla on neljä jalkaa vai mitä sanotte

Särmäliini





Mantan ihan oma show 


Toisen vartin teemana oli sitten ruutu ja kuten tässäkin liikkeessä liike on ollut jo varmalla pohjalle, mutta vieraammalla kentällä ei se sitä sitten ollutkaan. Hassua, mutta onkohan koirat niin fiksuja että ne " esittävät " osaamatonta että me ohjaajina saataisiin uusia reenivinkkejä kehiin kun entiset mallit alkaa jo tylsistyttää. Joo, niin se varmaankin on

Reenitään, reenitään, reeeenitäääään


Hyvästä ruutuun menosta saa sitten biletys session

Kilpajuoksu lähtöpaikkaan, kuka ensin on rinsessa



Aika keskittyneeltä vaikuttaa

Patukkaaaaaa

ja yksin biletystä kun ohjaaja on superextra hidas ettei kerkiä parhaimpiin kinkereihin

Uudestaan

Kuten kuva kertoo se ruoja potkii että ala muija juosta

Tulevaisuus häikeäisee 
Paahtavan päivän saldoon voin olla tyytyväinen. Innokas kaveri koulutettavana jota kuumuus ei liiemmin haitannut, tosin koulutuksien välissä Tiltulainen kävi uimassa ja illalla tietty aivojen narikkaan heittämis lenkki Lomikseen pestiksien kanssa

Huomenna sitten ultraan. Jänskättää vähän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti