maanantai 19. elokuuta 2013



Kuva: Mamma

Moikkelis vaan täältä masuasukeilta. Kuten kuvasta näkyy kasvamme kovaa vauhtia masussa.  Enää ei mene hirmuisen kauan aikaa kun tulemme täyttämään Erätien torpan pienen pienillä tassuillamme. Äippäliini on voinut hyvin, lukuunottamatta pientä hormoonimyllerrystä mitä meidän odottaminen teetättää, mutta nyt kaikki on taas kunnossa. Reenimiset ovat kans jääneet vähemmälle kun me kuulemma painamme jo masua sen verran että isommat riekkumiset saavat jo jäädä ja on aika siirtyä äipän mammalomalle. Ihmis-äipät kuulemma kans jäävät hyvissä ajoin ennen H-hetkeä hengäsdystauolle

Diva-mummu menee huomenna sterilisoitavaksi. Me ei oikein ymmärretä mitä se tarkoittaa. Kuulostaa aika omituiselta sanahirviöltä, mutta otetaan siitä sitten selvä kun tulemme täältä.
 Meille on varattuna jo ihan oma pentulaatikko. Äippä kävi jo siihen tutustumassa, meni tietty korkeimmasta kohdasta ja jäi masun varaan roikkumaan ( kun ei hoksannut hypätä ) niin  oltiin vähän aikaan ihan lytyssä. Onneksi tuo ihmisolento näytti tuolle äipälle että pentulaatikkoon on ihan oviaukkokin 

Iltaisin me saadaan siltä ihmisolennolta masuhierontaa ja se lällyttää aika paljon meille. Meistä taitaa tulla lällypentuja tuota menoa

Kohta nähdään
T. Masuasukit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti