perjantai 25. tammikuuta 2013

UUSI VUOSI JA UUDET KUJEET

Tätä vuotta ei olisi voitu polkaista paremmin käyntiin . Turussa Islasta ( Beso Bocan Blancura ) leivottiin FIN MVA, terveystuloksista mainittakoon lonkat A/A, kyynärät 0/0 sekä ennen joulua tulleet kilppariarvot ok sekä tgaa negatiivinen kuin myös siskollaan Wandalla ( Beso Bocan el Bribon ) lonkat A/A ja nollan kyynärät, jotka myös varmistuivat ennen joulua. Aivan huippua, seitsemästä sisaruksesta joista 4 on terveystarkastettu on kaikki riimaa =D.

Miss Suomi


Tässä se sitten on, kauan kaivattu ja himoittu menopeli ja voitte uskoa että persaukset huutaa hoosiannaa joka akalla kun tällä mennään

Hankijalakset vielä outtaa paikalleen asennusta

Tytöt tykkää vetää. Harmi vain että ne oikeat vetovaljaat vielä antaa odotuttaa itseään, mutta myötäsissä tytöt saavat antaa sitten parastaan ja voin sanoa että kyyti on kovaa. Aamulla käsky TB:n suoralla " iskä on kotona ja syö teidän aamupalat " saa kyllä tytöt sellaisen hurmoksen valtaan että onneksi ei ole siihen aikaan muita aamuvirkkuja liikenteessä. Sitä " käskyä " ei voi antaa kun ollaan juoksulenkillä sillä mielikuva mikä itsellä on itsestä on että menen selkä kaarella ja mahan alus on jalkoja täynnä.

Neitsytmatkalle lähdössä

Tamminäyttelyssä käytiin pyörähtämässä ilman omia neitoja, mutta kehään asti pääsin silti Wandan kanssa. Wanda sai ERIN ja se sitten siitä ja Isla sai kuinkasmuuten kuin ERIN ja loppuhuipennuksena oli sitten PN4
Kuvat napsi tähtityttöjen iskän omistaja. Kuvat olivat osittain niin vauhdikkaita että kuvissa näkyi narunjatke je epämääräinen möykky hihnan toisessa päässä, jota myös koiraksi kutsutaan, mutta niin vauhdikasta meno on perro kehässä. Kiitos Helena paparatsina olosta

Kehään menoa  ootellessa. Tukijoukkoina Wandan perheestä, Emmi ja Isla

Emmi ja Isla

Oli kunnia saada esittää oma kasvatti kehässä. Wandaliini 



Wanda esiintyi kauniisti, tosin juostessa ikävä mammaa kohti oli kova ja sitä piti yrittää etsiä. Ja sitä poijjat kans juostiin jos se mamma vaikka saatais juoksemalla kiinni.
Wiivi oli Sarilla myös mukana ja voi että.. .<3, <3, miten kaunis ja reipas pentele se Wiivi on.
Kaikin puolin hyvä reissu tulosten ja seuran puolesta. Kiitos Emmi & Isla, Sari, Wanda ja Wiivi sekä


Kuva: Tamminäyttelyiden todelliset Tähtipäät =) 
© Kaija
varsinaiset tähtipäät
ps. itsellä myös samanlainen, kiitos kaijanomavakkaripiponompelija Ippa

Remontti vetelee viimeisiä, Lattia odottaa uutta maalipintaa ylleen ja jotain pientä pensselin vetäisyä sinne ja tänne. Täytyy sanoa että muutamat yö unet olen menettänyt, mutta onneksi tuo siippa ei aina taivu oikkuihini. Luojan kiitos

Valmis lautaseinä, tosin jokin epämääräinen lautakasa pilaa kokonaisuuden

Halon pitopaikka ja tietty kuvassa epämääräisiä vempeleitä. Mainittakoon ettei  kuva anna oikeutta harmaalle seinälle

puolivalmista vaatehuonetta

Liimaista lattiaa, mutta onneksi koko lattian alalle ei oltu laitettu liimalla kiinni muovimattoa

maalaus rojekti, muiden rojektien päälle
                    On sitä keretty vähän huvittelemaankin kaikenmaailman remontin keskellä


Divan kömmähdys

mutta sieltä noustaa kuin feniks-lintu tuhkasta

Maailman hyväluonteisin pystis 
Kisa jännitys kouraisee välillä vatsan pohjasta, katsotaan mitä tuleman pitää, mutta voin sanoa että reenattu on vaikka sehän on sanonta että lahjomattomat reenaa. Katsotaan mihin se tälläkertaa riittää, mutta luotan tuohon Mannaryyniin niin paljon että jos joku töpeksii niin se olen sitten minä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti