maanantai 22. lokakuuta 2012



KASVATTAJAN PÄIVÄ ( esim. tästä päivästä )

Ajattelin kertoa miten " lomapäiväni " sujuvat
Aamulla herätys kuuden tienoilla. Kurkkaus pentuhuoneeseen, kaikki kunnossa, ruokakipot kainaloon ja pentujen syöttöön. Huolehtia että kaikki pentelit saavat syödäkseen . Pissapapereiden keräys sekä jos pedille on sattunut pisut tulemaan niin likaset pyykkiin ja puhtaat tilalle.
Aamukahvit naamariin, vaatteet niskaan ja Divan, Tiltan ja Bonon kanssa ( yleensä kolmantena osapuolena Tyyne ) noin reilun puolentunnin lenkille. Sitten aamunappulat kuppiin ja koirat murkinalle.
Sen jälkeen voi itsekin puraista murua rinnan alle ja kotihommia, ainahan sitä jotain löytyy kuitenkin...Tällähetkellä pyykinpesua ja lattioiden luuttuamista ihan kiitettävästi
Kun koirien ruokailusta on kulunut reilu pari tuntia niin metsälenkille. Sitä ennen on penneleitä viihdytetty ja pusuteltu ja nyt kun he ovat valloittaneet koko alakerran, leikittäjiä riittää Tiltasta ja Bonosta

Bono vauhdissa

Ei voisi komeampia lenkkeily paikkoja olla



Yksi joukosta on valaistunut

Lenkillä saamme kulutettua aikaa tunnista puoleentoista, ihan riippuu siitä miten nuo nelijalkaiset innostuvat juoksemaan pitkin ja poikin metsää ( toisin sanoen Tilta ja Bono, Divan mielestä on paljon järkevämpää kävellä hissukseen ja jos sattuisin vaikka kepin heittämään niin avot )

Kotiin tultaessa Tiltan ja Bonon rallit jatkui vielä kotipihalla, joten sain rauhassa kannella puita pirttiin ja aloittaa talon lämmityksen

Puoli kahdentoista maissa pentujen toinen ruokinta, kuppien peseminen ja uusien nappuloiden turpoamaan laittaminen, pissien siivoaminen ( kun kaikki ei vain osu vielä paperille  eikä edes joka toinen :D ), mutta yritys on hyvä. Diva saa myös ruoka-annoksensa

Taalasmaan Ulla


Perro on sitten piiiiiiitkä koira

 Yhden tienoilla ajatuksena lähteä pentusten kanssa autolla kylä kierrokselle, mutta tuli niin lasten lapsi ajat mieleen kun on jonnekin lähtö niin silloin on sitäjatätäjatuota lähtijöillä. Piti saada käydä tisulla, sitten pissattaa ja kakattaa ja pitäs saada vielä vähän painiakin. Lopulta pentuset häkkiin, ensin isot perroliinot autoon ja pienet perroliinot perässä. Käytiin hakemassa Kati kyytiin matkanvarrelta ja pilikselle. Pentuset olivat autossa kuin konkarit ikään. Katsoa napittivat ja olivat koko matkan hiljaa ja kuitenkin ajoimme ihan hyvän tovin kylää ympäri.
Kylä kierrokselta pikkaseksi aikaa pihalle kuuraiselle nurmikolle


kuva Kati Mäkeläinen;                                       Jeri, Latte ja Peppi kurkkii ( takana Väinö tarpeillaan ja Conquistador )



Väinö




Syliiin ( neiti töpöläinen )


Sisällä paparatsi Kati otti pentusista viralliset passikuvat, tulokset saan sitten huomenna. Kiitos Kati, luottokuvaaja

Sitten tisulle
Peppi 


Latte

Me ollaan niin taitavia tisuttelijoita että osataan tehdä samalla vaikka kupperskeikat

Peppi

Uni maittaa Jeri pojalle kaiken tämän jälkeen
Vihdoinkin voi uppoutua vieraan viihdyttämiseen , istua alas ja juoda kunnon päiväkahvit. Käytiin vielä kahvittelun jälkeen hihnalenkillä isojen " poikien " kanssa.
Pentuset alkoivat tultuamme heräilemään ja  kunnon rallatukset pystyyn. On niitä hauska seurata, miten ne päivä päivältä kehittyvät liikkumisessaan, nujakoivat keskenään, tutustuvat uusiin paikkoihin ( nyt kun saavat oleilla koko huushollissa valveilla ollessa ) rohkeasti ja menevät tutkimaan joka nurkan mihin vain pääsevät.
Kolmas ruokailu ja sen jälkeen kuppien pesu, uusien ruokien laitanta, pissien pyyhkiminen ja sitä rataa
Tiltun reenit omalla hallilla jossa meni n. tunteroinen.
Vielä yksi ruokinta ( isommille kavereille myös toinen ruokinta ja Divan neljäs ateria, sillä äitikoirat saavat syödä useamman kerran päivässä ) ja yö puulle koko sakki. Huomenna on ainakin tiedossa aamulenkki Bonolle uusien koirakavereiden kanssa, pentujen viihdytykset, autoilut, pihalla olot.... mutta kaikesta huolimatta on tämä antoisaa aikaa  ( joskin myös aika väsyttävää ), mutta onhan sitä sitten aikaa levähtää kun penteleet ovat uusissa kodeissa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti